AfterDawn logo

SDMI väittää, että vain kaksi suojausmetodia on murrettu onnistuneesti

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

SDMI, musiikin kopiointisuojausmetodi ja sitä ylläpitävä organisaatio, jonka taustalta löytyvät RIAA:n jäsenet, on tänään julkistanut omat analyysinsa murtautumiskilpailun tuloksista, jonka se järjesti syksyllä.

SDMI-suojaukseen kuuluu kuusi erilaista suojaustekniikkaa ja SDMI väittää nyt, että näistä vain 2 olisi onnistuttu murtamaan täydellisesti. Yksi kuudesta teknologiasta vedettiin pois kilpailusta kesken kaiken, joten murtamattomia suojauksia jäi jäljelle kolme.

Kahdesta murretustakin tekniikasta SDMI sanoo, että toinen joka kyllä onnistuttiin murtamaan testikappaleelle, ei onnistunut muille vastaavalla suojauksella varustetuille kappaleille. Eli jäljelle jääviä palkintoon oikeutettuja murtoja vaikuttaisi siis olevan vain yksi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT