AfterDawn logo

Pirate Bayn hankintalistalla oma valtio

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
85 kommenttia

The Pirate Bayn maailmanvalloitus näyttää olevan kurssillaan sillä Pirate Bay haluaa ostaa oman valtion. Tällä hetkellä kiinnostuksen kohteena on Sealand, joka on ilmatorjuntatykin jalustalla sijaitseva "valtio" Britannian rannikolla. Oman valtion myötä varsinaisia tekijänoikeuslakeja ei olisi voimassa ja valtiosta onkin tarkoitus tehdä tiedostojen vaihtoon keskittyvien paratiisi. Pirate Bay on aloittanut asiaan liittyvän varainkeruun, jossa lahjoittajille on luvassa Sealandin (tulevan piraattivaltion) kansalaisuus. Kansalaisille luvataan nopeita internetyhteyksiä ja VIP-oikeuksia Pirate Baylle. Sivulta löytyy myös foorumi, jossa voi keskustella Sealandin tulevaisuuden suunnitelmista.

Sealandin ostaminen saattaa kuitenkin olla hankalaa sillä kauppahinnaksi on väläytelty 750 miljoonaa euroa, joka on erittäin suurella todennäköisyydellä liian iso summa Pirate Baylle omasta valtiosta. Tähän on kuitenkin varauduttu varasuunnitelmalla, jos Sealandin ostaminen ei onnistu. Varasuunnitelmassa tarkoitus on ostaa jokin myynnissä olevista saarista ja tehdä tästä valtio. Piraattivaltion itsenäisyyden tunnustaminen voi kuitenkin olla monelle valtiolle ongelma, joten piraattivaltio jäänee pieniksi kummajaiseksi muiden pienten ja tunnustamattomien valtioiden joukkoon.


Lähteet:
Tietokone
Wikipedia

85 KOMMENTTIA

juhha841/85

Hehe. Päivän paras.

stillborn2/85

I'm in eli savoksi mukana ollaan!

mettala3/85

voisivat ostaa Paskan Valtion jostain tuolta suomen korvesta (NYT-liitettä lukeneet tietävät...)

kerbo4/85

Nyt on meininkiä ;)!!!

olho875/85

"Valtio"-valtio ei ole edes lähelle itsenäinen. Tuo Sealand on sentäs sillä rajalla. Ja taitaapa noilla joku tykkikin olla, jos IRAA, BSA ja kumppanit tulevat visiitille. Wikipediasta löytyy aika hyvin juttua eri mikrovaltioista.

consu6/85

LOLlero =D

TheArnold7/85

Kyllä niillä ideoita riittää mutta tuskin onnistuu, valtioksi julistautumiseen kun vaadotaan muiden maiden tunnustus. Ja mitäs sitten kun vaikkapa joku muu valtio RIAA:n painostuksen alla hyokkää Pirate Landiin. Mutta miettikääpäs tällaista: mitä jos ThePirateBay ostaisi laivan ja lähtisi kansainvälisille vesille poliisia ja tekijänoikeuksia piiloon. Piraatit vesillä, siinä olisi hohtoa.

Whiitzer8/85

No nyt kyllä meni tämä asia jo vähän ymmärryksen ylitse, mutta mikäpäs siinä jos tosiaan onnistuisi :D.

Sitten vaan anomaan kaksoiskansalaisuutta :D

JnPk9/85

Tosiaan...Taitaa olla ensimmäinen vastaava tilanne..
Mäkin haluun oman valtion..

mjk10/85

Kovia jätkiä..

oxygenol11/85

HAHA!
Nyt on pojilla kunnon aikeet :D

Djmushu12/85

Aika iso hanke, mutta olisihan tuo aika huippua. =)

vaistokas13/85

Kunhan saisivat pojat vielä hommattu tulevalle maalleen ydinaseen, niin sitten saisivat vähäsen auktoriteettia. :P

imukuppi14/85

Parasta ois jos jostain tyyneltä mereltä jonkun pienen saaren ostais, siel ois kelpoisat olot kaikille ja EHKÄ jopa pienet naapurisaarivaltiot vois antaa hyväksynnän valtioks..

Supo15/85

Juu mutta ehkä ilmastomuutos uppottaisi PIRATELANDIN :)

mcmiddled16/85

ahvenanmaan vois myydä niille

HmTT17/85

Lainaus:
Mutta miettikääpäs tällaista: mitä jos ThePirateBay ostaisi laivan ja lähtisi kansainvälisille vesille poliisia ja tekijänoikeuksia piiloon.
Aika turvatonta. Kansainvälisillä vesillä ei juuri mitkään lait / säännöt päde, ja UN:n yhteisen sopimuksen mukaan, laivaa ei voi väittää omaksi valtiokseen :)

Lainaus:
ja EHKÄ jopa pienet naapurisaarivaltiot vois antaa hyväksynnän valtioks..
Onhan Britanniakin käytännössä jo myöntänyt Sealandin olevan oma valtio. Kyllä Britannian tunnustus painaa huomattavasti enemmän vaakakupissa, kuin pienen tuntemattoman saarivaltion :)

kiiveri18/85

Tässä olikin päivän piristys :) Mikähän olisi valtion nimi? Pirate land vai mikä :)
Tuo oli kanssa hyvä ehdotus tuo laiva kansainvälisillä vesillä. Vanhan merirosvo laivan hommaavat ja sinne laittavat kaiken :)

Nojoo olisihan se hyvä homma jos tuo onnistuisi, mutta ei kyllä tällä hetkellä taida olla kovin suuret mahdollisuudet :(

LaLLi8019/85

Eihän tuollainen laivaidea olisi huono. Jenkeissäkin on/oli jonkin sortin ohjelmointi putka joka kuskas koodaajat Kaliforniasta tyynelle valtamerelle kansainvälisille vesille. Siellä kun ei olleet jenkkien työaikalait yms. voimassa.

Ysf20/85

Hyvin taas huomaa miten rahalla yritetään saada kaikkea maan ja taivaan väliltä.

piraattiporukka voisi perustaa mikrovaltion, kuten Laibach & kumpp. perustivat aikoinaan Neue Slowenische Kunst -mikrovaltion.

http://en.wikipedia.org/wiki/Neue_Slowenische_Kunst

AnthraXfi21/85

Meitsi rupee pakkaan muuttolaatikoita samantien =)

Sanzu22/85

Oma piraatti valtio ja yk:n jäsen nii eipähän enää noi jenkit ja muut heikki hietamiehet tuu kyselemään. Jos ne hyökkäis sinne nii sittepähän ois vähän tota kansainvälistä byrokratiaa estämässä. Kukakohan ois Pressana? Toisaalta tuskin tunnustetaan omaksi valtioksi jos tulee piratebay:n omistukseen. Ja paljonkohan noita euroja tohonki tarvittas? tuskin piraatit lahjottaa miljardeja euroja tollaseen. Mutta messissa ollaan.

Jusef23/85

Hohohooo.. :D
Ei voi poikia ainakaan ideoiden vähäisyydestä moittua :D
Hmmm, pitäsköhän miettiä liittymistä, savutin ois varmaan laillisia lol.

41n11j0024/85

vähä isommat projektit noilla jätkillä sitte :D

Kellopeli25/85

AHHAHAHAhahahahahahahha kuinka voi olla tämmöstä uutista :D:D:D AHHAHAHAAH... Mahtavaa! Oon mukana... All in - niinkun Holdemissa sanotaan. Lähen tän kunniaks heti kauppaan ostaan mäyräkoiran1

corolla26/85

joo, USA ei varmastikkaan antaisi omaa kantaansa tälle. ei niitä haittaisi ollenkaan jos olisi olemassa valtio jossa heidän tekijänoikeuksillaan suojattua tavaraa saisi jakaa huoletta.

vmm8827/85

Mukana projektissa!

Supo28/85

Niin Yhdysvallat kyllä meni Irakiinkin ilman YK:n tai muiden maiden lupia kysysmättä.Laivalle kävisi samalla lailla kuin Greenpeacen Rainbow Warriorille,se löytäisi itsensä ja muutaman warepellen merenpohjasta :)

consu29/85

Voi tulla vähä ahdasta: "...pinta-alaltaan 550 neliömetriä". :D

-Rex-30/85

Täytyy myöntää, että vaikka repesin aamulla kun tuota luin niin siitä huolimatta pojat taas toteuttaa sitä mistä moni on varmasti mediamafian ja selkärangattoman hallituksen puristuksessa haaveillut.

Yaarrrrr, ja merirosvolippu salkoon :)

maukko31/85

no mä ainaki muutan sit sinne.tuleeko joku mun kans

Dezliur32/85

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti maukko:
no mä ainaki muutan sit sinne.tuleeko joku mun kans
menossa jo

Shadows1333/85

kansalaisuus maksaa 50 000$ :D ja jos sinno muutais jokainen joka haluais ni se oli prkl täynnä

Shadows1334/85

nyt taisin laittaa väärin :/

Jasoni35/85

Hitto, kun aina pitää maksaa jollain luottokortilla (jonka kyllä omistan). Voisikohan tuon maksun millään hoitaa muulla tavalla?

badulle36/85

kuulostaa hassulta :D

JeiL37/85

Onko siis tuo Sealand vain tuo pieni tonkkö alus? Ei mitään maata?
Mutta mahtava idea tämmöinen.

Spotteri38/85

Meinas suoli tyhjetä kun nauroin niin makeasti, ajatellessa niitä ilmeitä joita kyseisen valtion perusteminen tuottaisi ja niitä kauppapakotteita yms. vastatoimia jotka myöhemmin seuraisi lobbarien toimesta. Voisiko kukaan valtionvirkailija julistaa naama peruslukemilla uhkauksia valtiolle, josta heittää kivellä yli.

Kellopeli39/85

Kyllä nää jutut on nähty ennenkin. Kun asialla on Pirate Bayn äijät niin kaikki on mahdollista :D En yhtään ihmettele jos tää onnistuu.

kiiveri40/85

Voi olla mainion näköistä kun katsoo esim. ylläpitäjien listaa mitä kaikkea pitäisi ostaa jossain jääkaapin ovessa:
-Kovalevy
-Muistikampoja
-Maitoa
-Oma saari
-keksejä
-Leipää

Jukiz41/85

On aika mielenkiintoinen idea.

Nigel9142/85

Sinne tehtäis heti kauppasaarto eikä sinne tulis ruokaa yhtään =)

Tarvittais ainakii oma armeija:

Palkka 5gb uppia/päivä maan puolustuksesta.

olliko43/85

kuka on pressa ja milloin se hirtetään.

stillborn44/85

pistin 5 € menemään, harvoin sitä pääsee edes yrittämään valtion perustamista..??

tyson45/85

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kiiveri:
Tässä olikin päivän piristys :) Mikähän olisi valtion nimi? Pirate land vai mikä :)
Tuo oli kanssa hyvä ehdotus tuo laiva kansainvälisillä vesillä. Vanhan merirosvo laivan hommaavat ja sinne laittavat kaiken :)

Nojoo olisihan se hyvä homma jos tuo onnistuisi, mutta ei kyllä tällä hetkellä taida olla kovin suuret mahdollisuudet :(
Heh, heh, langattomat verkkoyhteydet vain, ja palvelimet laivaan, kyllä se siitä :-)

mika-b46/85

Tuolla sealandissa on käsittääkseni jo tälläkin hetkellä joitakin palvelimia, mutta en usko että mistään saavat lähes miljardia rahoitusta rojektiin :(

Kurosawa47/85

Luultavasti jokanen saaren asukas olisi vähintään 140 kiloinen.. :D ja se sais alkaa kommunistiseks valtioks nii ois kaveri pohjoiskoreallekki :D

Kurosawa48/85

Luultavasti jokanen saaren asukas olisi vähintään 140 kiloinen.. :D ja se sais alkaa kommunistiseks valtioks nii ois kaveri pohjoiskoreallekki :D

jehu8049/85

Lainaus:
The Pirate Bayn maailmanvalloitus näyttää olevan kurssillaan sillä Pirate Bay haluaa ostaa oman valtion.

En ole hetkeen revennyt näin pahasti...!

...Jos ei oteta lukuun pientä otosta jonka luin pari päivää sitten Wikipedian artikkelista koskien Nintendo 64 -konsolia (http://fi.wikipedia.org/wiki/Nintendo_64)

Lainaus:
Kun Nintendo 64 oli vielä suunnitteluvaiheessa, sen graafisia ominaisuuksia markkinoitiin olevan ensimmäisen Jurassic Park -elokuvan tasoa, mutta toisin kävi.

OMG!123

avthein50/85

Kellopeli:

Lainaus:
Lähen tän kunniaks heti kauppaan ostaan mäyräkoiran1
Kyllä tämän kunniaksi on jo ajat sitten hankittu mäyräkoira ja asutettu parvekkeelle. Mutta sään kylmenemisen vuoksi on mäyräkoira laskettu lämmittelemään jääkaapin ja kirjoittajan mahan uumeniin...

Vakavasti täytyy kuitenkin tutkia toi http://buysealand.com/ -linkki. Asia kun on ihan vakava ja asiallinen muutoin. Oma tekijänoikeusfasismista vapaa saari (ja kansalaisuus) kun olisi jokatapauksessa hyvä "henkivakuutus" pahimman varalle.

kiiveri51/85

Tässä voi jokainen laskeskella niin ei se olekkaan niin mahdotonta, luin tuossa digitodaystä pirate bay:n kk tuloista:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti digitoday:
Pirate Bayn mainosmyynnin kerrottiin tuolloin yltävän kuukausittain noin 600 000 - 800 000 kruunuun eli noin 65 600 - 87 500 euroon.
http://digitoday.fi/page.php?page_id=14&news_id=2007938

Ovat kuulemma säästäneet jo jonkin aikaa rahaa tuohon ja sitten vielä ihmisten lahjoitukset niin kyllä saaren ostaminen ainakin onnistuu :)

avthein52/85

kiiveri:

Lainaus:
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti digitoday:
--------------------------------------------------------------------------------
Pirate Bayn mainosmyynnin kerrottiin tuolloin yltävän kuukausittain noin 600 000 - 800 000 kruunuun eli noin 65 600 - 87 500 euroon.
--------------------------------------------------------------------------------
Ellei sitten verottaja ole syönyt osansa noistakin tuloista :C
(Ja verotuloja lienee käytetty jo aiemminkin myös tekijänoikeusfasismin tukemiseen, Ruåtsissakin.)

Fuse80A53/85

Ellei Sealandin osto onnistukaan niin myydään Ahvenanmaa sitten TPB:lle.
Kuitaa vetoomus asian hyväksi :)
http://www.jarkonkotisivu.org/appeal/

OneMember54/85

Mitä sitä pikku ostoksia tekemään...

thejammy55/85

ei vitsi aika lol :D

Sanzu56/85

Paljonkohan toi ahvenanmaa maksais? ei ois varmaan varaa vaikka ottas jokasesta ladatusta torrentista 20e hintaa. ahvenanmaa on mahoton, se on ihan liian iso.

Marvin8757/85

Eikö RIAA ja MPAA vois vähä sponssata tätä jaloa hanketta=)

tjugo8558/85

Ahvenanmaan vois kyllä myydä pois !

koala_59/85

Mitäs sitten kun jenkit hyökkäis Sealandiin :/

kolmis60/85

jos ne ampuu ni yli menee ja jos ne sinne viereen menee hihhuloimaan ni lentää kovalevyjä ja dvdeit ynm... eiköhän ne piraatit yhet jenkit voita :X

MoZo61/85

Nyt kyllä repesin kunnolla!! =D

Toihan on tavallaa nerokasta, mutta jotenkin epäilyttää että onnistuukohan?

Ja viel sen verran että mitenkähän mahtaa käydä ku poikien tilillä tuo 750milj euroa komeilee? Vois olla vähän kiusaus hävitä äkkiä rahojen kanssa. =)

Attin62/85

YAR, Piraateille oma valtio :D :D :D

YARRR !!!
HIIO-HOI ROMMIA JA PULLO :D

sam4963/85

Ei tuo Sealand ole mitään. Nykyiseen Suomeen kuuluu ainakin kaksi Monacon tyyppistä itsehallintoaluetta, jotka ainakin periaatteessa voisivat erota Suomesta. Tunnetumpi on Ahvenanmaa, vähemmän tunnettu on Hailuoto Oulun lähellä (en ole varma nimestä, mutta siellä se on). Sealand on keinotekoinen rakennelma, mutta maailmalta löytyy paljon periaatteessa itsenäisiäkin saaria. Ongelma vain on, että niiden lähellä on usein öljyä ja monikin maa tuntee saaret omakseen. Esim. Japani ja Venäjä kiistelevät ainakin yhdestä pysyvästi asutusta saaresta Kurilleilla Hokkaidosta pohjoiseen.

Delarent64/85

Mitäköhän seuraavaksi :D

Bleeding65/85

Eikö tuolta Turun saaristosta irtoaisi jotain saarta tuohon hankkeeseen :)

Mut joo, tämä uutinen yllätti. _Jos_ tuo hanke onnistuu, niin Pirate Baylla alkaa olla aikamoinen mahti. Mutta mikäs siinä, kyllä minäkin voisin ostaa oman saaren ja perustaa ikioman valtion :P

SamOut66/85

Tolla hinnallahan kaikki miljardöörit vois alkaa osteleen omia valtioita :S

JasonSco67/85

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Sanzu:

Paljonkohan toi ahvenanmaa maksais?

Jos sen joku huolisi, niin annetaan ilmaiseksi;)

Sanzu68/85

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti SamOut:
Tolla hinnallahan kaikki miljardöörit vois alkaa osteleen omia valtioita :S
Joo näin kyllä tuppais käymään, kohta olis gates landioita siellä sun täällä.

Lainaus:
Ja viel sen verran että mitenkähän mahtaa käydä ku poikien tilillä tuo 750milj euroa komeilee? Vois olla vähän kiusaus hävitä äkkiä rahojen kanssa. =)

Niinpä harva voi vastustaa kiusausta tuhlata noita rahoja vähäsen. milli riittää jo vaikka mihin. kyllähän tolla ostettas varmaan kaikille limusiinit missä on 20 giganen valokaapeli yhteys ja kaikki muu normaali tavara mitä ei kellään muulla ( nasaa lukuunottamatta ) ole.

TheEki69/85

Ihan kiva idea, mutta mitäs sitten kun innostut tekemään vaikka mitä ja säätämään ties minkälaisia omia pikku lakeja?
Jossain vaiheessa Britannia tai joku toinen valtio julistaa sodan ja lähettää laivaston sinne, mites sitten suu pannaan?

Lasse8770/85

Siinä tapauksessa olisi parempi toivoa että Saksa taikka Venäjä tekisi kaikkensa ettei Iso-Britannia pääsisi hyökkäämään. Kuitenkin tulee käymään vielä niin, että USA liittyy brittien puolelle.
Kohti kolmatta maailmansotaa?

avthein71/85

Lainaus:
Kohti kolmatta maailmansotaa?
Ehkä pitää myös huolehtia "maan"puolustuksestakin.

Eli joko ydinasepelote, tai sitten ilmaispornopalvelin (tai mainosrahotteinen). Tuskin läpimädät pornoaddiktit poliitikkosedät jaksaisivat tuhota salaista nettipahettaan edes tekijänoikeusfasismin nimissä. ;)

Risupuu72/85

huah, se saaren omistaja on sanonut että ei myy missään nimessä Sealandia Pirate Baylle....

sam4973/85

Sealandin hallinnoimiseen pätee sama kuin Suomen asioihin, vain vähän pienemmässä mitassa. Ulkopolitiikassa ollaan aina voittajien puolella, mutta pidetään salaa yhteyksiä vastustajiinkin. Tehdään maa jotenkin muille hyödylliseksi, mieluiten välttämättömäksi. Sisäpolitiissa luvataan kaikille kaikkea (hyvinvointivaltio)ja keksitään säännöt, joilla turhan moni ei todellisuudessa saa juuri mitään (juuri teidän tapauksessanne ei tätä tukea voida myöntää). Pidetään vahvojen yksilöiden talutushihna löysällä ja maan hiljaiset kovan kurin alla.

Sealand on siitä kätevä, että sen mukana tulee jonkinlainen vesialue, jonne voi rakentaa teknisiä tiloja. Ehkä löytyy öljyäkin. Voi tietysti veden alla asuakin.

Tuohon pikkujuttuun, ettei myyjä halua myydä Sealandia Pirate Baylle löytyy helppo ratkaisu, sijaisostaja eli bulvaani. Suhteellisen järkevätkin ihmiset saadaan uskomaan tajuttomia juttuja. Lukekaapa vaikka 1950-60 luvun juttuja "persialaisesta prinsessasta", jonka kanssa maan, siis Suomen, isokenkäiset pelehtivät ennenvanhaan. Todellisuudessa prinsessa oli rapaköyhän siirtolaisperheen kouluttamaton tytär Sörnäisistä.

Varmuuden vuoksi kannattaa opetella uimaan ja hankki vesipelastuspuku, jos menet Sealandiin töihin.

Sanzu74/85

tuskin tosta sais kolmatta maailmansotaa tekemälläkään. [kyllä, älysin että se oli vitsi]

Ja toi bulvaani juttu on vähän niin ja näin, sopimukseen varmaankin tulisi pykälä että sitä ei saa myydä eteenpäin
tai luovuttaa seuraavaan 50 vuoteen.

"Jos faktat eivät tue teoriaa muuta faktoja!"
Albert setä

Miitti75/85

Se kaatus sitten siihen:

http://www.digitoday.fi/page.php?page_id...=20072315&rss=6

hallitus76/85

kyllä tuolla 20.000e jo saisi vaikka minkämoisia saaria maailmalta, onhan suomalaisillakin ainakin yksi saari omistuksessaan, indonesian eteläosassa sijaitseva manggudun saari. 3 surffaria lunastivat saaren itselleen tyyliin uhraamalla härkiä ja muutamilla lahjuksilla.
eli kun vaan löytää oikean mestan niin hinta voi olla ihan taskurahoja piraateille.
vila la piratism!

sam4977/85

Pirate Bay -saaren idea on kait se, että saari olisi itsenäinen ja sinne voisi säätää omat lait. Toisaalta monissa kehitysmaissa laki on se, mitä kukin oikeille henkilöille riittävän suuren lahjuksen antaja haluaa.

Lasse8778/85

Sitten PB voisi siirtää toimintaansa johonkin kehitysmaahan. Lahjusten maksaminen voisi olla paljonkin edullisempaa kuin miljardien maksaminen valtiosta.

moonshin379/85

Tollane kyllä kuulostaa aika kaukaa haetulta. mut jos toimis ni toihan ois melkone näyttö. ainoo et jenkit tuilis sinne 100% varmasti. koska onhan toi niille niin iso haitta.

Asgardi80/85

Ahvenanmaan vois ihan lahjottaaki tähän parempaan käyttöön. Sehän nyt on melkeen ku swedupekkojen jo muutenki :)

sam4981/85

Tuo kehitysmaahan muuttaminen on vahan riski juttu. Kaikki tietysti toimii lahjomalla, mutta niissa tapahtuu yhta mittaa vallankumouksia, kaappauksia, yms., jolloin lahjukset menevat hukkaan ja pitaa kiireesti lahjoa uudet ihmiset.

Kehitysmaiden ihmiset ovat hyvin perhe- ja sukukeskeisia. He saattavat uhrata ulkopuolisen jonkun pikkusyyn takia, esim. heittaa piraatin naytteeksi vankilaan muutamaksi kymmeneksi vuodeksi. Kannattaa seurata esim. kaivosyhtioiden ja niiden johtajien kohtaloita kehitysmaissa. Hankala tilanne systyy siitakin, etta lahjusrahat loppuvat esim. tilien sulkemisen takia.

Varmempaa on ostaa oma valtio jostain lansimaiden liepeilta ja varata sinne jo etukateen ENG-kalusto selkkausten televisointia varten. (ENG = electronic news gathering eli kaikki se kama TV-kameroista satelliittilinkkeihin, mita tarvitaan reaaliaikaisen uutislahetyksen tekoon) Olisi hauska nahda televisiouutissa juttu "New Sealand tekijanoikeussodassa Yhdysvaltain kanssa" ja siina muutama sata sotalaivaa vastaan yksi villisti hyppiva maori. (ihmiset eivat huomaa eroa New Sealand tai New Zealand, ei huomannut suomalainen poliitikkokaan Austria tai Australia eroa).

frenzyone82/85

suosittelen ahvenanmaata itsekkin,sillä ei ole mitään käyttöä,muuta kun väli satamana.valtio vois jopa maksaa kun joku suostuis ottamaan sen.pääkallo liput liehumaan!

barnababa83/85

Ei kai ne oo tosissaan?

erseki84/85

ahvenanmaalla on tilaa sinne vaa uusi maa pystyyn, ja swedupetterit takas ruotsiin :)

sam4985/85

On se hyvä että Pirate Bayn kavereilla riittää huumoria. Käytännössä Pirate Bay Landin suurin ongelma olisi yhteys yleiseen Internettiin. Aikoinaan 1980-luvulla koko Suomi pudotettiin usein pois koko Internetistä muutamaksi päiväksi, kun joku neropatti Kuopiosta yritti kirjoittautua sisään USA:n valtion systeemeihin. Tällöin ainoa yhteys meni Penetronin kautta. Nykyään tietysti löytyy ymmärtäväisiä verkkopalvelinfirmoja, kuten rahanpesijöille yms. Ping ja traceroute katkeavat jo puolivälissä yhteyttä. Varminta olisi hankkia saari jostain kylmästä paikasta. Sellaiseen ei minkään maan armeija tule mielellään. Varjopuolena taas on se, että geostationääriset satelliitit jäävät hyvin matalalle horisonttiin ja viihdepuoli voi jäädä jääkarhujen katseluksi. Saaren puolustuksen voisi tilata alihankintana kokkolalaisislta kauppiailta. Hehän voittivat Englannin Kuninkaallisen Laivaston ns. Oolannin eli Krimin (1853-56) sodassa (Crimean war)ilman Venäjän armeijan apua.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT