AfterDawn logo

DNA ja Finnet mukaan Pekingin teräväpiirtojakeluun

Kaarlo Räihä Kaarlo Räihä
5 kommenttia

Kesäkuussa YLE kertoi, että Pekingin olympialaisia nähdään teräväpiirtoisina satelliitti- ja laajakaistajakelussa, kun Canal Digital ja Saunalahti Group ilmoittivat välittävänsä lähetyksiä asiakkailleen. Nyt Yleisradion teräväpiirtotarjonnan katselumahdollisuudet ovat laajentuneet entisestään, kun mm. kaapeli-TV-verkkoja pyörittävät DNA ja Finnet ilmoittivat jakelevansa Pekingin teräväpiirtolähetyksiä kaapeliverkoissaan.

Finnetin puolelta aivan kaikki LumoTV -puhelinyhtiöt eivät välitä teräväpiirtolähetyksiä, mutta mukana ovat Kymen Puhelin Oy, Laitilan Puhelin Osk, Loviisan Puhelin Oy, Mikkelin Puhelin Oyj, Paraisten Puhelin Oy, Pohjanmaan Puhelin Oy, Salon Seudun Puhelin Oy, Savonlinnan Puhelin Oy ja Vakka-Suomen Puhelin Oy.


"Kyse on teknisestä kokeilusta, jossa asiakkaamme saavat maistiaisia teräväpiirtolähetyksistä. Samalla testaamme HD-lähetysten välittämistä" sanoo DNA:n Mikko Saarentaus yrityksen lehdistötiedotteessa. Vaikka kyse onkin vain maistiaisista, uskotaan DNA:lla, että teräväpiirtolähetykset kiinnostavat katsojia. "Teräväpiirtolähetys on viisi kertaa tavallista kuvanlaatua tarkempi, joten kisatunnelmiin pääseminen on taattua" toteaa Saarentaus lehdistötiedotteessa.

Pekingin teräväpiirtolähetysten katselu vaatii DNA:n ja Finnetin asiakkailta kaapeliverkon digitelevision tai -sovittimen, joka osaa toistaa H.264/MPEG-4 AVC -muotoista teräväpiirtovideota. Monet markkinoilla olevat digitelevisiot ja -sovittimet osaavat toistaa ainoastaan MPEG-2-muotoista videota, joten useiden kotitalouksien kohdalla lisäpanostukset ovat pakollisia, jos teräväpiirtolähetyksiä mielii katsella. "Sen onko televisiossa HD-viritin saa tietää television myyneestä liikkeestä tai maahantuojalta. Meillä on DNA Marketeissa rajallinen määrä HD-digibokseja myös vuokrattavana niitä asiakkaitamme varten, jotka eivät ole vielä hankkineet omia laitteita, mutta haluavat katsoa olympialaiset teräväpiirtona" kommentoi Saarentaus.

Molemmat tahot lähettävät olympialaisia salaamattomina, jolloin maksukortit eivät ole pakollisia kisojen katselua varten. Tämä seikka tulee kuitenkin muuttumaan tulevaisuudessa, kunhan Cable Ready HD -merkinnän omaavia laitteita saadaan aluksi markkinoille.

5 KOMMENTTIA

TemeTee1/5

Ihanaa DNA, Ihanaa! Ihanaa DNA, Ihanaa, tämä on ihanaa! Paitsi ettei ole HD-boksia :((((

muranziel2/5

Kyl varmaan Naisten Voimistelua vois HD:nä kattoa.

MiiPei3/5

Vaasan läänin puhelin päätti jälleen kaikessa viisaudessaan jättää asiakkaansa nuolemaan näppejään. Eihän näitä tietenkään suurin osa olisi päässyt seuraamaan yhteensopivien laitteiden vähyyden vuoksi, mutta arvaa kyrsiikö kun "naapurissa" katsotaan HD-olympialaisia... no kyrsiihän se. Ja tämä joukko, jolla laitteet olisi ollut, sattuu myös olemaan todennäköisesti samaa porukkaa joka netissä näistä asioista valittaa.

Eli jos olet hankkimassa VLP:n palveluita, oli se sitten nettiyhteys, koska sen saa heiltä nopeimmin monopolitilanteen väärinkäytön vuoksi(lukuunottamatta Vaasan Sähkön Nette-liittymää, jonka saa parissa päivässä) tai kaapelitv-paketti, jotka ovat törkeän hintaisia, varsinkin muutaman HD-kanavan sisältävä Canal Digitalin paketti jossa täytyy sitoutua puoleksi vuodeksi tajuttomiin kuukausimaksuihin ja tilata kasoittain turhia kanavia, niin älä hyvä ihminen vaan mene tilaamaan mitään tältä yhtiöltä. Satelliitin kautta saat huomattavasti paremman tarjonnan ja netiksi vaikka ensin Nette, jos sen taloosi saat ja sitten tilaat jonkin toisen palveluntarjoajan liittymän jos ei Neten nopeus riitä. Kiitos.

Ja jos jotain muutakin kyrsii, niin laittakaa VLP:lle postia, jos vaikka vielä tulisivat järkiinsä. Näin minäkin tein.

BlueAgave4/5

Olympialaiset näkyvät vielä PC:n digikortillakin mutta osaakos joku kertoa miten jatkossa käy HD-kanavien osalta kun maksukortti on paritettu tiettyyn digiboksiin. Saako silloin enää mitenkään katsottua PC:llä HDTV-lähetyksiä jos maksukortti pitää olla paritettu lukijalaitteen kanssa?

mosUKXUsSk (vahvistamaton)5/5

ThatÂ’s not just logic. ThatÂ’s rlelay sensible.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT