AfterDawn logo

LG jatkaa HD DVD:tä tukevien hybridisoittimien valmistusta

Ilkka Ketola Ilkka Ketola
5 kommenttia

Elektroniikkavalmistaja LG aikoo jatkaa sekä Blu-ray- että HD DVD-levyjä toistavien hybridisoittimien valmistusta. Yhtiö tiedostaa, että Blu-ray tulee olemaan valtaformaatti, mutta näkee myös tarpeen tarjota HD DVD -soittimia ainakin siirtymävaiheen yli.

Tiedotteessaan LG toteaa, että suuri joukko kuluttajia on jo ehtinyt aloittaa oman teräväpiirtoelokuvakokoelmansa rakentamisen HD DVD:n varaan, ja tälle joukolle molempia formaatteja tukeva soitin on tarpeellinen. Kohdemarkkinat ovat näin ollen melko rajalliset, sillä kiikarissa ovat HD DVD:n omistajat, jotka eivät halua siirtyä suoraan pelkästään Blu-ray-levyjä toistavaan soittimeen.

LG tarjosi ensimmäisenä valmistajana hybridisoitinta, joka kykenee toistamaan molempien valtaväylän teräväpiirtoformaattien levyjä. Myös Samsung on valmistanut vastaavanlaisen soittimen, mallimerkinnältään BD-UP5000, mutta yhtiö aikoo jatkossa keskittyä ainoastaan Blu-ray-soittimien valmistukseen.


Toshiballa ei yhtiön pääjohtaja Atsutoshi Nishidan mukaan ole vielä suunnitelmia siirtyä Blu-ray-leiriin, vaikka yhtiö aikookin luopua HD DVD:stä. Blu-ray-leiri kertoi eilen olevansa kyllä valmis ottamaan Toshiban, samoin kuin kenet tahansa muunkin, mukaan Blu-rayn valmistajien joukkoon.

5 KOMMENTTIA

Aunustico1/5

Hybridien valmistus on varmasti vielä jonkin aikaa järkevää ja kannattavaa, kunhan markkinoille ei ala tulla ylitarjontaa. LG:n kohdalla on kyse varmaan myös maineen ja imagon ylläpidosta.

Feron2/5

Kohta, kun HD-DVD leffat pyritään saamaan kaupoista pois pilkkahinnoin, niin tulee hybridisoittimille varmasti kysyntää.

trooper783/5

LG osaa asiansa. Itse en omaan hyllyyn hanki mitään myllyä, missä pelittää vain yksi formaatti monista. Itse asiassa myynnissä ei pitäisi edes olla muita kuin hybridisoittimia joilla pelittää niin uudet kuin vanhatkin formaatit!

thejammy4/5

nyt kyl ois aika passelia ostaa tuon xboxin rinnalle hd asema, kun taitaapi kohta romahtaa HD DVD:n hinnat.....

PMAINT5/5

Olen hieman pihalla näistä systeemeistä. Ostin tuossa jonkin aikaa siten XBOX 360:n sillä HD-DVD liitännällä. Nyt sitten tietenkin se systeemi jää pois. Mitä mahdollisuuksia minulla on katsella tai pelata BlueRay-pelejä/elokuvia XBOX:lla. Vai onko mitään? Mites nämä hybridisoittimet, onnistuisiko se niillä?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT