AfterDawn logo

Tällainen se on: Googlen uusi Magi -hakukone, joka tuhoaa sen oman hakukoneen

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Google on ollut korkeimmassa mahdollisessa hälytystilassa viime vuoden lopulta lähtien. Syynä on tietysti ChatGPT, jota pidetään yleisesti ensimmäisenä todellisena uhkana Googlen lähes kaksi vuosikymmentä kestäneelle hakukoneiden monopolille.

Kriisitilanteen vuoksi hakukonejätti on ollut valmis uhraamaan kaiken. Aivan kaiken. Myös sen kaikkein tärkeimmän, eli oman hakukoneensa - ja etenkin hakutulosten yhteydessä näytettävät, hakutuloksilta näyttävät mainokset, joista Google tahkoaa valtaosan miljardeistaan.

Nyt muutoksesta on saatu ensimmäisiä oikeita tietoja ulos. Tulossa on Magi -nimeä kantava uudistus, joka korvaa sen kaikkein tärkeimmän eli Googlen oman hakukoneen.

Käytännössä toiminta muuttuu niin, että Googlen hakutulosten kärkeen tulee Googlen oman tekoälyn tuottama vastaus siitä, mitä tekoäly päättelee käyttäjän tarkoittaneen hakuehdoillaan. Vastaus voi olla hyvinkin pitkä - ja perinteiset linkit hakutuloksiin näkyvät vasta sen alla. Ja jokainen, joka tietää hakukoneista ja ihmisten käyttäytymisestä tarpeeksi, ymmärtänee sen, että käytännössä hakutulosten klikkailu tulee uudistuksen jälkeen romahtamaan lähes nollaan.


Google Magi -hakutulokset

Magin parissa työskentelee 160 Googlen kehittäjää, graafikkoa ja pomoa ja tarkoitus on julkaista uusittu hakukone toukokuussa pidettävässä Google I/O -tapahtumassa. Aluksi uusi hakukone olisi käytettävissä vain miljoonalle rajatulle Yhdysvalloissa asuvalle käyttäjälle, mutta testin on tarkoitus laajentua vauhdilla kuluvan vuoden aikana.

Tähänkin saakka Google on tarjonnut osaan hauista valmiiksi pureskellun vastauksen, mutta jatkossa vastauksia tarjottaisiin käytännössä kaikkeen mahdolliseen suoraan tekstimuodossa - eli klikkailut hakutuloksiin tulisivat pitkälti tarpeettomiksi. Lisäksi uusittu hakukenttä toimisi myös monimutkaisempien tehtävien suorittamiseen: Googlen visiossa käyttäjä voisi komentaa tekoälyn varaamaan suoraan vaikkapa lentoliput, ilman käyttäjän siirtymistä lentoyhtiön sivuille.

Osaltaan Magin kehitystyötä vauhdittaa se, että Bingin ja ChatGPT:n liitto on houkutellut käyttäjiä vaihtamaan hakukonetta - ja Samsung on huomannut saman ja harkitsee kännyköidensä oletusarvoisen hakukoneen vaihtoa Googlesta Bingiin. Googlen täytyy siis todistaa myös kumppaneilleen, että aika ei ole ajamassa ohi sen hakukoneesta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT