AfterDawn logo

Eduskunta, HSL ja Yle joutuivat palvelunestohyökkäysten kohteeksi

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Eduskunnan verkkosivusto, HSL:n verkkosivut ja Ylen verkkopalvelut joutuivat kaikki tiistaina 4.4. palvelunestohyökkäysten kohteeksi.

Eduskunnan verkkosivustolle hyökkäys alkoi noin klo 12.00 ja tilanne normalisoitui klo 20.00 aikaan. Eduskunta tiedottaa, että hyökkäys näkyi eduskunnan ulkopuolelle siten, että verkkosivut eivät joko avautuneet lainkaan tai niiden avautuminen oli hidasta.

Ylen verkkopalveluihin hyökkäys kohdistui iltapäivällä. Yle pystyi omilla toimillaan rajoittamaan hyökkäyksen vaikutuksia, eikä se näkynyt palveluiden käyttäjille.

"Yle on huoltovarmuuskriittinen yhtiö ja meillä on velvollisuus varmistaa, että palvelumme toimivat. Siksi olemme varautuneet tämän tyyppisiin tilanteisiin. Pystyimme reagoimaan nopeasti ja asiantuntijamme saivat palvelunestohyökkäyksen vaikutukset minimoitua", sanoo Ylen teknologiajohtaja Janne Yli-Äyhö.

HSL:n verkkosivuihin hyökkäys alkoi tiistai-iltana noin klo 18 ja se jatkui keskiviikkoon noin klo 14 asti. Häiriö on toistaiseksi korjattu, mutta tilannetta seurataan edelleen.


Suomi hyväksyttiin sotilasliitto Naton jäseneksi 4. huhtikuuta, joten hyökkäysten taustalta todennäköisesti löytyvät venäläiset hakkeriryhmät. Yle kertookin, että esimerkiksi HSL:n hyökkäyksen takana on venäläinen hakkeriryhmä NoName 057(16). Kyseinen ryhmä teki hyökkäyksiä Eduskunnan verkkosivuja kohtaan jo viime vuonna.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT