AfterDawn logo

Oda saapui nyt Tampereelle

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Ruokakauppa Oda aloitti toimintansa viime viikolla Turussa ja nyt vuoronsa saa luvatusti Tampere, jossa ensimmäiset tilaukset voi tehdä tänään ja ensimmäiset kotiinkuljetukset uusille alueille tehdään huomenna keskiviikkona 8.2.

Tampereen lisäksi ruokakauppaa voi hyödyntää Pirkkalassa, osassa Nokiaa, Ylöjärveä ja Kangasalaa. Tarkemmat toimitusalueet näet täältä.

"Tampereen alueella ruokaostosten kotiinkuljetus ei ole vielä ollut hirveän yleistä. Syynä on muun muassa kotiinkuljetuksen kallis hinta. Uskon, että myös täällä asuvat valitsevat kotiinkuljetuksen itse tekemänsä kauppareissun tai noudon sijaan, kun tarjolla on kotiinkuljetus, joka ei maksa maltaita ja mukautuu asiakkaan aikatauluun. Suomalaiset käyttävät keskimäärin 3 tuntia viikossa kaupassa käyntiin, eikä lukuun ole laskettu matkoja mukaan. Tuolle ajalle moni keksii varmasti mielekkäämpää tekemistä. Odalta saa kaikkea sitä mitä on tottunut ostamaan ruokakaupasta – ostokset vaan saa helposti ja edullisesti kotiovelle asti kannettuna", sanoo Odan Suomen-toimitusjohtaja Tobias Niemi.

Oda on kotiinkuljetuksiin keskittynyt ruoan verkkokauppa, jolla ei ole fyysisiä kivijalkakauppoja, vaan asiakkaiden tilaukset kerätään Odan omasta tuhansien tuotteiden valikoimasta automaatiota hyödyntävässä Vantaan keräilykeskuksessa.


Toimitukset toteutetaan Oda-autoilla. Toimituksia tehdään joka päivä 7 päivänä viikossa, myös siis sunnuntaina. Maanantaista perjantaihin Oda toimittaa aamuvarhaisesta iltaan klo 6 - 21 ja lauantaina sekä sunnuntaina klo 9 - 16.

Oda on ollut Suomessa nyt vuoden ajan, sillä kauppa avattiin pääkaupunkiseudulla 31.1.2022.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT