AfterDawn logo

Stadia-peliohjain sai tuen Bluetooth-yhteydelle - näin otat sen käyttöön

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Google sulkee Stadia -pilvipelipalvelunsa torstaina 19. tammikuuta, mutta palvelun ohjaimet jatkavat toimintaansa sulkemisen jälkeenkin.

Palvelun oma Stadia-peliohjain on tähän asti toiminut vain kyseisen palvelun kanssa verkon välityksellä, mutta palvelun sulkemisen jälkeen tuo muuttuu hyödyttömäksi.

Ohjaimessa on onneksi perinteinen Bluetooth-yhteys, jonka saa nyt otettua käyttöön Googlen uuden työkalun avulla. Näin ohjain saa uusia käyttökohteita, sillä ohjainta voi hyödyntää vaikkapa älypuhelimen ohjaimena.

Bluetooth-tilaan vaihtamista varten ohjain tulee yhdistää kaapelilla koneeseen, jonka jälkeen vaihtaminen onnistuu tämän sivun kautta. Selaimen tulee käyttää Google Chromea.

Sivuilla on suomenkieliset ohjeet päivityksen tekemiseen, jonka pitäisi onnistua muutamassa minuutissa.

Google huomauttaa, että Bluetooth-tilaan vaihtaminen on pysyvää eli Wifi-tilaa ei enää voi ottaa uudelleen käyttöön. Bluetooth-tilaan vaihtaminen tulee tehdä tämän vuoden aikana, sillä netissä toimiva työkalu on saatavilla 31.12.2023 asti.


Google myös kertoo, että langattomassa Bluetooth-tilassa ei voi hyödyntää ohjaimen 3,5 mm:n liitäntää tai USB-porttia kuulokkeiden käyttöön. Kun ohjainta käyttää langallisesti USB-johdolla, kuulokkeet voi yhdistää 3,5 mm:n liitäntään.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.