AfterDawn logo

Lenovo otti läppäristä näppäimistön pois ja laittoi tilalle toisen näytön

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Lenovo esitteli CES-messuilla uudenlaisen ja erottuvan kannettavan tietokoneen, jossa ei ole ollenkaan perinteistä näppäimistöä.

Yoga Book 9i -koneessa näppäimistö on korvattu toisella näytöllä. Tämä antaa käyttäjille uusia mahdollisuuksia.

Koneen mukana tulee teline, jonka avulla kaksi näyttöä saa pystyy päällekkäin. Saranan ansiosta kone kääntyy 360 astetta ja sen saa niin sanottuun telttatilaan.

Lenovo Yoga Book 9i erilaisissa tiloissa

Perinteisenä kannettava laite toimii siten, että toinen näytöistä muuttuu virtuaaliseksi näppäimistöksi. Kirjoittaminen ei välttämättä ole mikään miellyttävin kokemus, joten sen parantamiseksi Bluetooth-näppäimistön voi asettaa alapuolella olevan näytön päälle.

Kun näytöt ovat esimerkiksi pystyssä, Bluetooth-näppäimistöä voi hyödyntää kirjoittamiseen. Lisäksi koneen kanssa voi hyödyntää Smart Pen -kynää.


Kumpikin OLED-näyttö on kooltaan 13,3 tuumaa ja käyttää 2.8K-tarkkuutta. Näytöt toimivat 60 hertsin virkistystaajuudella.

Kone hyödyntää Windows 11 -käyttöjärjestelmää ja Lenovon omia käyttöä helpottavia toimintoja.

Laitteen muita ominaisuuksia ovat 13. sukupolven Intel Core i7 -suoritin, 16 gigatavun RAM-muistia, enintään teratavun tallennustila, 3x USB-C (Thunderbolt 4), Wifi 6E, Bluetooth 5.2 ja Windows Hello -tuki.

Yoga Book 9i tulee myyntiin kesäkuussa 2023 ja sen hinta alkaa 2299 eurosta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT