AfterDawn logo

Joulualet alkavat jo pian - hinnat alimmillaan heti 25. joulukuuta

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Joulun jälkeen kannattaa olla heti hereillä, mikäli alennetut hinnat kiinnostavat. Hintavertailupalvelu Hintaopas kertoo, että viime vuonna joulualen kokonaishinnoiltaan edullisin päivä oli joulupäivä 25. joulukuuta, jolloin hinnat olivat -3,22 prosenttia marraskuun alkua alempana.

Palvelun mukaan viime vuonna joulun jälkeisissä alennusmyynneissä hinta laski 37 prosentilla tuotteista, mutta se myös nousi 33 prosentilla tuotteista.

Hintaoppaan data osoittaa, että 18 prosenttia tuotteista oli joulualessa vähintään 10 prosentin alennuksessa, ja näiden tuotteiden keskimääräinen alennusprosentti oli 24%.

"Joulun jälkeiset alennusmyyntipäivät eivät yllä alennuksiltaan aivan Black Fridayn tasolle, jolloin hinnat laskivat esimerkiksi tänä vuonna keskimäärin 4,72 prosentilla. Jouluale on kuitenkin heti Black Fridayn ja Cyber Mondayn jälkeen vuoden paras alennusmyyntikausi myös kuluttajille. Joulualet alkavat vuosi vuodelta aikaisemmin, ja hinnat alkavat laskea jo ennen joulua 22. joulukuuta", Hintaoppaan Suomen maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett sanoo.

Hintaoppaan mukaan etenkin takit, kengät ja puhelimien suojakuoret olivat hyvässä alessa viime vuonna. Lisäksi alennuksia nähtiin pelien ja kaiuttimien osalta.

"Monet kaupat myyvät viimeistään joulualessa pois vuoden aikana myymättä jääneitä tuote-eriä tai elektroniikkatuotteiden vanhempia malleja, joten näissä voi usein tehdä hyviä löytöjä", Matinvesi-Bassett kertoo.

Kaikki Hintaoppaan keräämät tarjoukset näet täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT