AfterDawn logo

Verohallinto sai tiedot kaikkien suomalaisten kaikista ulkomaisista tilisiirroista vuosien ajan

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
1 kommentti

Tietosuojavaltuutetun toimisto on ärähtänyt virallisesti Suomen verottajalle eli Verohallinnolle. Tietosuojavaltuutetun mukaan verottaja on ylittänyt henkilötietolain rajat tietopyynnöissään.

Taustalla on vuosien 2015 ja 2021 välisenä aikana käytössä ollut tapa, jossa Verohallinto on pyytänyt kaikilta suomalaisilta pankeilta tiedot kaikista ulkomaisista tilisiirroista, kaikkien suomalaisten osalta.

Tietopyyntö on ollut ilman poikkeuksia ja rajauksia, eli vaikkapa ulkomaisen sukulaisen lähettämä syntympäivälahjaksi osoitettu 20 euron tilisiirto 5-vuotiaan suomalaislapsen pankkitilille on sekin tarttunut verottajan tietopyynnön haaviin.

Pelkästään vuoden 2018 aikana kolme suurinta suomalaista pankkia toimittivat Verohallinnolle tiedot lähes 18 miljoonasta yksittäisestä tilisiirrosta. Tiedoissa ovat olleet kaikki tilisiirrot Suomesta ulkomaille sekä ulkomailta Suomeen päin. Noin 85 prosenttia tileistä, joiden tietoja on toimitettu, on kuulunut yksityishenkilöille.


Tietosuojavaltuutetun mukaan tietojen joukossa on mm. alaikäisten lasten tietoja ja tietopyynnöissä ei ole myöskään ollut mitään euromääräisiä rajoja, vaan myös erittäin pienet rahasummat ovat olleet osa tietopyyntöä. Tietosuojavaltuutetun mukaan tietopyynnöt pitäisi yksilöidä ja niiden pitäisi koskea ainoastaan välttämätöntä viranomaistyötä koskevia - eli rajatumpia kuin aiempi käytäntö.

Tietosuojavaltuutetun päätös ei ole vielä lainvoimainen, vaan siihen voidaan hakea muutosta valittamalla päätöksestä hallinto-oikeuteen. Päätös on kokonaisuudessaan saatavilla täältä (PDF).

1 KOMMENTTI

AhteriTauni1/1

Moro. Mitä se Tietosuojavaltuutettu oikeen höperehtii?
Tukeeko kenties verojen kiertotalaoutta? Eio Suamesa
lasten tarvi maksaa veroja. Mutta veropakoilijat tarttis
saara maksaa ossuutensa. Koska ku eivät maksa nin sillon
muut joutuvat maksamaan heirän ossuutensa. Mitäs sanotte
siähe Arv. Tietosuojavaltuutetut? Muuttakaa tietosuojalakeja
jos sen nojalla voi kuka tahansa välttää laill. vereonsa.
t. T. Laajamäki

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT