AfterDawn logo

Instagramin käyttäjien tilejä jäädytetty ongelmien takia

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Metan omistama WhatsApp kärsi viime viikolla laajasta ongelmasta, jonka takia palvelua ei pystynyt käyttämään pariin tuntiin. Metan ongelmat jatkuvat jälleen, sillä nyt vuorostaan Instagram kärsii ongelmista.

Useat käyttäjät ovat saaneet sovellukseen kirjautuessa ilmoituksen, että tili on jäädytetty. Tämän myötä tilin käyttäminen ei ole onnistunut. Kyseessä on virheellinen ilmoitus.

Lisäksi monet tilit ovat menettäneet runsaasti seuraajia.

Downdetector -palvelun mukaan ongelmat alkoivat Suomen aikaa noin klo 15.00 ja käyttäjät raportoivat ongelmista edelleen.

Instagram vahvisti ongelman klo 16.00 jälkeen ja ilmoitti tutkivansa ongelmaa. Muita ilmoituksia ei ole toistaiseksi asiasta kuultu.


Instagramissa on ollut viime aikoina myös muita ongelmia, sillä syötteessä näytetään jopa kuukauden vanhoja julkaisuja.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT