AfterDawn logo

Steam Deckiä saa nyt ilman varausta - telakka saapui viimeinkin tilattavaksi

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Tähän asti Steam Deckiä on joutunut jonkin aikaa odottelemaan tilauksen jälkeen, vaikka tuota aikaa on koko ajan saatu lyhennettyä. Nyt Valve on kuitenkin saanut tuotannon niin hyvään malliin, että laitetta saa tilattua ilman varausta ja se toimitetaan parin viikon sisällä.

Steam Deckin nettisivuilla kerrotaan, että osapulan ja logistiikan aiheuttamia ongelmia on saatu ratkottua, joten Valve pystyy valmistamaan ja toimittamaan Steam Deckejä nopeammin kuin koskaan aikaisemmin.

"Vaikka varausten määrä onkin kasvanut, olemme onnistuneet pysymään aikataulun edellä ja toimittamaan kaikki jonossa olleet tilaukset", Valve ilmoittaa.

Mikäli tilausten määrä kasvavat merkittävästi, arvioitu toimitusaika voi pidentyä ja varausjärjestelmä voidaan ottaa uudelleen käyttöön.


Valve toi myös viimeinkin Steam Deckin virallisen telakan saataville. Sen saapumista on mainostettu jo pitkään, ja alkuperäisesti sen piti tulla saataville jo loppukeväästä.

Telakassa on kolme USB-A 3.1 Gen1 -porttia, USB-C-virtalähdeportti, DisplayPort, HDMI ja gigabitin ethernet-portti.

Telakkaa kiinnitetty Steam Deck

Telakan avulla Steam Deckin voi yhdistää samanaikaisesti virtalähteeseen, jopa kahteen ulkoiseen näyttöön ja lukuisiin muihin laitteisiin. Steam Deck tukee myös muita USB-C -telakkoja ja -keskittimiä, joten virallista mallia ei ole pakko käyttää.

Steam Deckin virallinen telakka maksaa 99 euroa ja se on tilattavissa Steamin sivuilta.

Jos tilausmäärät nousevat suuriksi, tämänkin tuotteen kohdalla voidaan ottaa käyttöön varauskäytäntö.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT