AfterDawn logo

YouTube hyökkää TikTokin kimppuun rahalla: Maksaa siivun mainostuloista myös lyhytvideoiden tekijöille

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

YouTubella on ongelma. Ongelman nimi on TikTok. Kiinalainen lyhytvideosovellus on jyrännyt itsensä kukkulan kuninkaaksi viimeisen parin vuoden aikana hengästyttävän nopeasti.

Etenkin kriittisissä nuorten ikäryhmissä TikTok on jo jyrännyt reilusti ohi YouTuben ja tahti tuntuu vain kiihtyvän. YouTubesta on kovaa vauhtia tulossa keski-ikäisille samanlainen "meidän oma juttu" kuin lineaarinen televisio on eläkeikäisille.

YouTuben omistaja Google on yrittänyt napata itselleen siivun trendinstä ja lanseerasi YouTube Shorts -palvelun Suomessakin vuoden 2021 kesällä.

YouTube Shorts on käytännössä suora kopio TikTokista, pienin muutoksin. Mutta se ei ole onnistunut haastamaan TikTokia millään tavalla - ja on käyttäjäkommenteista päätellen onnistunut jopa suututtamaan YouTuben pitkiin videoihin viehättyneitä vakikäyttäjiä.


Nyt Google koettaa ratkaista ongelman rahalla. Yhtiö ryhtyy maksamaan YouTube Shorts -videoiden yhteydessä näytettävistä mainoksista osuuden sisällöntuottajille.

Tämä osuukin arkaan paikkaan, sillä TikTok ei käytännössä maksa videoiden tekijöille korvauksia. Sen Creators Fund -maksut ovat erittäin pieniä verrattuna vaikkapa YouTuben pitkistä videoista maksamiin korvauksiin.

Käytännössä pelkillä TikTokin nykyisin maksamilla korvauksilla kukaan ei täyspäiväisesti elä. Yksi tunnetuimmista videovaikuttajista Mr Beast kertoi taannoin tienanneensa vuoden aikana TikTokin maksamilla tuloilla vain noin 15 000 dollaria - vaikka videoilla oli yli miljardi katselukertaa.

Ja tässä on Googlelle iskun paikka: YouTube Shorts aikoo maksaa hulppeat 45 prosenttia videoiden kaikista mainostuloista suoraan tekijöille.

Aivan kaikki videoiden tekijät eivät osingoille pääse. YouTube-tilillä pitää olla vähintään tuhat tilaajaa ja sen lisäksi kanavan videoille täytyy kertyä 10 miljoonaa katselukertaa kolmen kuukauden aikana sekä vähintään 4000 katselutuntia viimeisen 12 kuukauden aikana.

Muutoksilla Google tavoittelee tietysti sitä, että suosituimmat TikTok-vaikuttajat siirtyisivät TikTokista YouTube Shortsiin, tuoden seuraajansa mukanaan.

Uusi YouTube Shorts -mainostulojen jakamisen malli tulee käyttöön alkuvuodesta 2023.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT