AfterDawn logo

Valve päivitti jälleen Steam Deck-laitteiden toimitusaikataulua

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Hiljattain Valve ilmoitti, että kaikki nykyiset varauslistalla olevat saavat Steam Deck -sähköpostin vielä tänä vuonna. Nyt toimitusarvioita on jälleen päivitetty ja monet varaajat saavat laitteensa jo syyskuun loppuun mennessä.

Valve kommentoi, että Steam Deck -tuotantotahti on ylittänyt odotukset. Tämän myötä laitteita pystytään toimittamaan aiempaa nopeammin.

Valven mukaan moni loka-joulukuun varausryhmäläinen on siirretty heinä-syyskuun ryhmään eli he saavat tilaussähköpostinsa syyskuun loppuun mennessä.


Oman aikataulun näkee tältä sivulta, kun on kirjautuneena Steamiin.

Tuotantotahti näyttäisi olevan tällä hetkellä erinomaista, sillä Steam Deckin virallisella Twitter-tilillä paljastetaan, että päivittäin tehtävien Steam Deck -varausten määrä jatkaa kasvuaan. Määrän myös kerrotaan olevan korkeimmillaan aiemmin tänä vuonna tapahtuneen julkaisun jälkeen.

Pohjois-Amerikan, Ison-Britannian ja Euroopan lisäksi Steam Deck saapuu tämän vuoden lopussa Japaniin, Etelä-Koreaan, Taiwaniin ja Hongkongiin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT