AfterDawn logo

Sähköautoista tulee isoja akkuja, V2G-tekniikka tasaa sähkökuormaa

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Tuulisähkön ja aurinkoenergian ekologisuus on selkeää: molemmat energian tuotantotavat ovat fossiilittomia ja nykyisellään myös taloudellisesti hyvinkin kannattavia sähkön tuotantomuotoja. Ongelmana on vain aina ollut se, että kumpikin energiamuoto on perusluonteeltaan hyvinkin ailahtelevaista. Usein tuulee tai aurinko paistaa silloin, kun sähkölle ei ole kysyntää - ja toisinpäin.

Siinä missä vesivoimaa voidaan varastoida helposti valtaviin patoaltaisiin, ollaan aurinko- ja tuulivoiman suhteen oltu sormi suussa. Sinänsä "turhana aikana" tehtyä ylimääräistä sähköä voisi varastoida akkuihin, mutta valtavat akut maksavat todella paljon - ja niistä on autojen sähköistymisen myötä myös huutava pula maailmalla.

Näiden kahden ongelman risteykseen osuukin termi, jonka parissa teollisuus työskentelee kovaa vauhtia: V2G eli vehicle-to-grid.

Käytännössä ajatus on yksinkertaisesti se, että täyssähköautojen myötä Suomessakin on piakkoin kotien pihateillä ja parkkipaikoilla nököttämässä tuhansia ... akkupaketteja.


Vehicle-to-grid tarkoittaa siis käytännössä sitä, että auton akusta voidaan laskea siinä olevaa virtaa takaisin sähköverkkoon. Ei siis pelkästään omaan käyttöön, jonka jokunen Suomessa myytävä automalli jo osaakin. Omaan käyttöön akustosta annettavaa ratkaisua kutsutaan V2L:ksi eli vehicle-to-load -ratkaisuksi. V2L-ratkaisulla oman sähköauton akulla voi vaikka mökillä käyttää kahvinkeitintä.

V2G menee tätä pidemmälle ja tekee sähköautoista käytännössä osan valtakunnallista sähköverkkoa - eli käyttää sähköautoja koko maan varavirtalähteinä.

Sähköverkkojen älyn kehittyessä V2G-autoja voidaan käyttää vaikkapa niin, että kotona oma sähköauto voidaan ladata oman kodin katolta löytyvällä aurinkopaneelilla päivän aikaan. Ja auton akun ollessa jo täysi, voidaan V2G:n avulla auton akusta myydä pikkuhiljaa vuorokauden kalleimpien tuntien aikana osa valtakunnan sähköverkkoon. Tavallisessa aurinkopaneeliratkaisussa kaikki kulutus joko käytetään itse heti tai myydään heti - riippumatta siitä, onko juuri sillä hetkellä saatavilla sähkölle paras hinta.

Tietysti samaa voidaan harrastaa myös ilman aurinkopaneeleita: ladataan sähköautoa halvimpien tuntien aikana pörssisähköllä - ja myydään takaisin verkkoon, kun sähkö on kalleimmillaan.

Toistaiseksi vain harva sähköauto tukee V2G-tekniikkaa, mutta sen uskotaan yleistyvän lähivuosina vauhdilla. Kun samalla latausratkaisut muuttuvat kaksisuuntaisiksi, saadaan jatkuvasti kasvavasta sähköautojen määrästä myös yksi työkalu tasaamaan sähköverkon kulutuspiikkejä.

Aihetta käsittelevää tutkimusta ja suunnitelmia on olemassa jo runsaasti ja kaikki merkit viittaavat siihen, että V2G tekee isompaa läpimurtoa jo aivan lähivuosina. Suurista valmistajista ainakin VW on tuomassa V2G:n osaksi nykyautojaan softapäivityksillä.


Japanissa V2G-autoja voidaan käyttää jo nyt mm. maanjäristyksen kaltaisissa tilanteissa tuottamaan virtaa yhteiskunnan kannalta kriittisiin toimintoihin.

Akkujen osittainen tyhjentäminen sähköverkkoon ei lyhennä tutkimusten mukaan akkujen käyttöikää juuri lainkaan, sillä akkuja ei V2G-ratkaisuissa koskaan "niistetä" täysin tyhjiksi, vaan varauksen purussa pysytään aina noin 30 ja 70% varausprosentin välimaastossa.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.