AfterDawn logo

Tältä näyttää DeLorean Alpha5 -sähköauto, Paluu tulevaisuuteen -leffojen ikonisen auton seuraaja

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

1980-luvun sci-fi-kulttiklassikoksi muodostunut Paluu Tulevaisuuteen -elokuvasarja nosti kuuluisuuteen yhden, varsin harvinaisen ja erikoisen automallin. Nyt DeLorean -automerkki on tekemässä paluun.

Alkuperäinen, John DeLoreanin perustama DeLorean Motor Company meni konkurssiin jo vuonna 1982, eli jo ennen Paluu tulevaisuuteen -elokuvien ilmestymistä. Yhtiö ehti koko olemassaolonsa aikana valmistamaan vain yhden mallin, kyseisissä elokuvissa nähdyn DMC DeLoreanin, joka tunnetaan myös nimellä DMC-12.

Kyseisiä autoja ehdittiin valmistamaan vain noin 9000 kappaletta ennen autovalmistajan konkurssia. Elokuvasarja teki autoista keräilyharvinaisuuksia ja niistä on pidetty myös hyvää huolta, sillä arvioiden mukaan 6500 DeLoreania on edelleenkin käytössä.

Firman nimi on vaihtanut konkurssin jälkeen omistajaa useita kertoja, mutta nyt uusin brändin omistaja on tuomassa kovalla vauhdilla DeLoreania takaisin markkinoille. Kyseessä on sähköauto, jonka muotoilusta vastaa sama ItalDesign-suunnittelutoimisto, joka suunnitteli myös alkuperäisen DeLoreanin ulkonäön.


DeLorean Alpha5, ovet auki

Kuten alkuperäinenkin DeLorean, myös tuleva malli, DeLorean Alpha5 on kaksiovinen, "lokinsiipiovilla" varustettu urheiluauto. Ja rämäkään malli ei ole aivan jokaisen budjetille tarkoitettu.

Alpha5 on tarkoitus tarjota valmistuttuaan mukavan kokoinen 100kWh akkukapasiteetti, nollasta sataseen kiihtyvyys alle 3 sekuntiin ja Yhdysvaltain hintalapuksi arvioidaan 175 000 dollarin tasoa (noin 163 000 euroa).

Alla DeLoreanin ensimmäinen aikamatka, ensimmäisestä Paluu tulevaisuuteen -leffasta:


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT