AfterDawn logo

Black Friday oli alennuksiltaan paras koskaan - samalla keinotekoisten alennusten määrä nousi

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Tänä vuonna on jälleen nähty pitkä Black Friday -kampanjointi eri jälleenmyyjien toimesta. Pitkä tarjousrumba näkyy alennuksissa kahdella tavalla.

Hintavertailupalvelu Hintaoppaan datan perusteella Black Friday -alennukset kasvoivat entisestään tänä vuonna, mutta samalla myös keinotekoisten alennusten määrä kasvoi edellisvuosista.

Data kertoo, että alennusten keskimääräinen alennusprosentti tänä vuonna oli -5,08, mikä kertoo paremmista alennuksista kuin minään aikaisempana vuotena. Esimerkiksi vuoden 2020 Black Fridayn aikana nähtiin keskimäärin 4 prosentin laskua hinnoissa ja vuoden 2019 vastaavana ajankohtana 4,48 prosentin lasku.

Pitkä kampanjointi näkyi myös tarjousten määrässä, sillä jopa 42 prosentilla tuotteista hinta laski. Parina edellisenä vuotena laskua on nähty 34 prosentilla tuotteista.

23 prosentilla tuotteista hinta sen sijaan nousi. Vastaavaa lukemaa on koettu myös aiemmilta vuosilta.


Merkittävää on kuitenkin keinotekoisten alennusten määrä. Datan mukaan tänä vuonna määrä oli 12,3 prosenttia, kun vuoden 2020 ja vuoden 2019 prosentti oli noin 8,5.

"Lukujen valossa meillä oli paras Black Friday koskaan. Samaan aikaan olemme kuitenkin saavuttaneet myös uuden ennätyksen keinotekoisten alennusten määrässä. Alennukset voivat näyttää siis erityisen hyviltä juuri siksi, että hintoja on pumpattu juuri alennusmyyntien alla. Jotta saisimme hidastettua keinotekoisten alennusten kasvua ja taattua aidosti hyvät alennukset, niin meille on äärimmäisen tärkeää saada kuluttajat ymmärtämään, etteivät alennukset aina ole välttämättä niin hyviä, miltä ne vaikuttavat. Myös kaupat, jotka tekevät tätä, pitäisi saada ymmärtämään, miten vahingollista tämä on. Keinotekoiset alennukset voivat heikentää ihmisten luottamusta alennusmyynteihin", kertoo Hintaoppaan maajohtaja Liisa Matinvesi-Bassett.

Hintaoppaan mukaan suosituimmat ajankohdat ostosten tekemiselle olivat 8.00 ja 9.00 välillä itse Black Friday -aamuna sekä 21.00 ja 22.00 välillä Black Fridaytä edeltävänä torstai-iltana. Useat jälleenmyyjät julkistivat päätarjoukset torstaina illalla.

Myös Klarna kertoo, että eniten suomalaiset shoppailivat iltayhdeksältä, jolloin verkosta ostettiin 689 % enemmän kuin vastaavaan kellonaikaan tavallisena ostopäivänä. Klarnan tilastojen mukaan perjantain ensimmäisen tunnin (00-01) aikana verkkokaupan myyntivolyymit kasvoivat peräti 1322 prosentilla normaaliin päivään verratessa ja muutenkin tarjoukset kiinnostivat suomalaisia yhä enemmän.

"Perjantain myynti oli poikkeuksellisen suurta jo ensimmäisistä tunneista alkaen, jolloin suomalaiset ostivat 13 kertaa enemmän kuin tyypillisenä ostopäivinä – vähän samaan tapaan, kuin ihmiset ovat tottuneet jonottamaan keikkalippuja heti vuorokauden vaihteessa. Tietojemme mukaan perjantain oli tähän mennessä Suomen suurin verkkoshoppailupäivä ja moni on ostanut joululahjoja kuten lastentarvikkeita, elektroniikkaa ja kauneustuotteita", kertoo Klarnan Suomen markkinointijohtaja Jannica Nyman.


Hintaoppaan palvelussa suosituimmat tuotekategoriat Black Fridayn aikana olivat kuulokkeet, matkapuhelimet ja näytöt.

Perjantain suosituimmaksi tuotteeksi nousi Sony PlayStation 5 (PS5) 825GB. Toiseksi suosituin tuote oli Apple AirPods Pro -kuulokkeet ja kolmanneksi suosituin Polar Ignite 2 -urheilukello. Neljäntenä on puolestaan 2. sukupolven AirPods -kuulokkeet ja viidentenä tulee AKG N700NC M2 -kuulokkeet.

Trendaavimmat kategoriat, eli tuotteet joiden suosio kasvoi eniten viime vuoden Black Fridayhyn verrattuna, olivat espressokoneet (+182%), lautapelit (+104%), vaellus- ja maastokengät (92%), robotti-imurit (+86%) sekä takit (+82%).

Vuoden 2020 Black Fridayn vastaavia tilastoja näet tästä jutusta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT