AfterDawn logo

YouTube Music ja Premium ylitti 50 miljoonan tilaajan rajan

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

YouTube kertoo blogikirjoituksessa, että maksulliset YouTube Music ja YouTube Premium ovat ylittäneet 50 miljoonan tilaajan rajan. Lukemaan kuuluvat myös palvelua ilmaiseksi kokeilevat.

Kasvu on ollut nopeaa, sillä viime vuoden joulukuussa tilaajia oli yhteensä 30 miljoonaa. YouTube kertookin Music -palvelun olevan tällä hetkellä nopeimmin kasvava musiikin tilauspalvelu.

YouTube Music maksaa Suomessa 9,99 euroa kuukaudessa. Tilaajat voivat kuunnella musiikkia ilman mainoksia.

YouTube Premium puolestaan maksaa 11,99 euroa kuukaudessa (tai opiskelijan kohdalla 6,99 euroa kuukaudessa). Tällä hinnalla saa toistettua YouTube-videoita ilman mainoksia, tallennettua niitä puhelimeen myöhempää katselua varten ja videoiden toistaminen onnistuu näytön ollessa suljettuna. YouTube Premiumiin kuuluu myöskin YouTube Music.

YouTube ei sen tarkemmin selitä syitä kasvuun, mutta mahdollisia sellaisia löytyy pari kappaletta.


Ensinnäkin YouTube mainostaa Premiumin kokeilua etusivulla, joka on varmasti lisännyt käyttäjien määrää.

Toinen mahdollinen syy puolestaan on muiden musiikkipalvelujen hintojen nousut.

Esimerkiksi Spotify nosti alkuvuodesta Yksilö-tilin kuukausihinnan 10,99 euroon, joten monet ovat saattaneet katsoa aiheelliseksi vaihtaa YouTube Premiumiin, joka tarjoaa 11,99 eurolla mainoksista vapaan YouTuben sekä musiikin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT