AfterDawn logo

Kiina antaa teinien pelata vain tunnin päivässä

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Kiinassa valtio päättää hyvinkin tarkasti siitä, miten maassa on soveliasta elää ja olla. Lisäksi näppäränä apurina toimii "Great Firewall of China" eli valtion sensuurista vastaava estorakennelma, jonka ohittaminen on äärimmäisen vaikeaa - ja vaarallista. Nyt Kiinassa on otettu holhoushanskat isoon käteen ja asetettu rajat alaikäisten pelaamiselle.

Kiinan valtio sallii 15 - 18-vuotiaiden pelata pelejä jatkossa ainoastaan perjantaista sunnuntaihin ja noina kolmena päivänäkin ainoastaan kello 20 ja 21 välillä. Poikkeuksen tekevät arkipyhät, jolloin pelaaminen sallitaan - silloinkin vain kello 20 ja 21 välisenä aikana.

Säädös koskee kaikkia verkkopelaamisen muotoja ja Kiinan valtio sälyttää vastuun estojen toteuttamisesta peliyhtiöille. Luonnollisesti, jos yhtiöt eivät noudata sääntöjä, niiden liiketoiminta voidaan kieltä maassa kokonaan.

Kiinalainen digijätti Tencent otti jo heinäkuussa ennakoivan asenteen rajoituksiin ja esti teinien pelaamisen yöaikaan. Tencent valvoo estoja kasvojentunnistusteknologialla, joten pelkkä aikuisten käyttäjätunnusten käyttö ei riitä estojen kiertämiseen. Kasvojentunnistus tarkkailee pelaajaa pitkin pelisession kulkua, joten sen kiertäminen on käytännössä mahdotonta. Tencent omistaa myös suomalaisen Supercellin.


BBC:n mukaan uudet rajoitukset ovat romauttaneet monien kiinalaisten pelifirmojen osakekurssit ennätyksellisen alas.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT