AfterDawn logo

YouTube pakottaa sulkemaan Discordissa toimivan Groovy-musiikkibotin

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

YouTube pakottaa sulkemaan suositun Groovy-musiikkibotin, joka mahdollistaa Discord-käyttäjien toistaa musiikkia YouTube-videoista. Groovy on käytössä 16 miljoonalla Discord-palvelimella ja käyttäjiä sillä arvioidaan olevan yli 250 miljoonaa. Aiheesta kertoo The Verge.

Googlen omistama YouTube haluaa palvelun poistettavan käytöstä seitsemän päivän sisällä. Groovyn kehittäjät noudattavat tätä pyyntöä, joten palvelu suljetaan 30. elokuuta.

Google on vahvistanut The Vergelle, että Groovy rikkoo YouTuben käyttöehtoja.

Nik Ammerlaan, Groovyn omistaja ja kehittäjä kommentoi, että hän on osannut odottaa palvelun sulkemispyyntöä. Palvelu on ollut toiminnassa viiden vuoden ajan.

Groovy-musiikkibotti tukee myös Spotifyä, Soundcloudia ja muita musiikkipalveluja, mutta kehittäjän mukaan peräti 98 prosenttia toistettavasta musiikista on tullut YouTuben kautta.


Googlen uskotaan jahtaavan myös muita vastaavanlaisia botteja.

Suosituin näistä on Rythm, joka on asennettu noin 20 miljoonalle Discordin palvelimelle. Rythmin kehittäjällä ei kuitenkaan ole toistaiseksi aikomuksia sulkea palvelua.

Lisäksi The Verge kertoo, että useita YouTube-videoiden lataamiseen keskittyviä nettisivustoja on suljettu viime viikkojen aikana.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT