AfterDawn logo

Assembly-tapahtuman yhteydessä järjestetään droonien tarkkuuslentokisa 5G-verkon avulla

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

21. - 24. lokakuuta pidettävän Assembly Summer '21 Fall Edition -jättitapahtuman yhteydessä ratkotaan ensimmäistä kertaa paremmuudet miehittämättömien minikoptereiden tarkkuuslennossa ja -navigoinnissa.

Vaativa kaupunkiympäristö asettaa kilpailijoille aivan uudenlaisia haasteita. Kisassa testataan erityisesti laskeutumista ja tarkkuuslentoa keskellä kaupunkia.

"Olemme olleet jo kaksi vuotta mukana tutkimassa turvallisen drooniliikenteen kehittämistä Suomeen. Tämä kisa tarjoaa erinomaisen näyteikkunan siihen, mihin kaikkeen droonit tänä päivänä pystyvät", Telian kehityspäällikkö Arttu Rantala kertoo.

Kaupunkiympäristö antaa myös hyvän mahdollisuuden testata 5G-verkkoa droonien käytössä.

"Tämä on loistava paikka testata lyhyen viiveen hyödyntämistä erittäin vaativassa ympäristössä. Uskon, että pääsemme ottamaan ison askeleen kohti turvallista ja toimintavarmaa drooniliikennettä lokakuussa", Rantala iloitsee.

Assemblyn yhteydessä järjestettävä kisa huipentaa samalla jo heinäkuussa käynnistyvän kansainvälisen innovaatioturnauksen, jossa kilpailijoilla on käytössään ennennäkemättömän laaja kirjo navigointi- ja sensoriteknologiaa. Kilpailu koostuu useammasta sarjasta eli haasteesta. Käytännön toteutuksesta vastaavat innovaatioalusta Ultrahack sekä miehittämättömien ilma-alusten hyödyntämistä kehittävä Robots Expert Finland.


Lisätietoa kisasta ja haasteista saa täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT