AfterDawn logo

Facebookin Marketplacen laillisuus EU:n tutkintaan

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Olemme viimeiset pari vuotta seuranneet sitä, miten kaksi maailman suurinta dataa keräävää tahoa, Google ja Facebook ovat joutuneet aiempaa tiukemman vyön alle sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa. Yhtiöiden monopolia lähentelevät asemat omilla toimialoillaan ja niiden taipumus kerätä kaikki mahdollinen tieto käyttäjistä, on johtanut jo sakkoihin, muutoksiin ja uusiin lakeihin valtameren molemmilla puolilla.

Nyt Euroopan komissio on ilmoittanut virallisesti avaavansa tutkinnan Facebookia koskien. Tutkinnan kohteena on tällä kertaa Facebookin kauppapaikka eli Marketplace. EU epäilee Facebookin käyttävän kilpailijoiltaan keräämäänsä dataa oman kauppapaikkansa kehittämiseen.

Lähes kaikilla verkon kauppapaikoilla, kuten vaikkapa Suomessakin suositulla Tori.fi:llä, on käytössä Facebookin jakonapit myös omilla verkkosivuillaan. Lisäksi suurin osa verkon käytettyjen tuotteiden kauppapaikoista myös mainostaa Facebookin alustalla. Facebookin epäillään käyttävän näistä palveluista ja niiden mainonnasta saamiaan tietoja oman Marketplace -kauppapaikkansa kehittämiseen.


Käytettyjen tuotteiden kauppapaikat kilpailevat sinänsä suoraan Facebookin kanssa samasta markkinasta, joten EU tutkii sitä, käyttääkö Facebook määräävää markkina-asemaansa väärin. Facebook saa kilpailijoidensa mainonnasta helposti selville sen, millaisia tuotteita mitkäkin ihmisryhmän etsivät - ja pystyy kohdentamaan omaa Marketplace -tarjontaansa sen pohjalta, käyttäen hyväksi siis kilpailijoidensa maksamaa mainontaa ja siitä kerättyä tietoa.

Samalla aloitetaan myös tutkinta siitä, onko Marketplacen paketoiminen osaksi Facebookin pääsovellusta laillista. Jos tutkinnassa päädytään siihen, että Facebookilla katsotaan olevan sosiaalisessa mediassa määräävä markkina-asema, asettaa se yhtiön toiminnalle merkittäviä rajoituksia. Olemme selvittäneet määräävän markkina-aseman konseptia jo aiemmin Facebookia ja Googlea koskevissa uutisissamme.

EU:n kanssa yhtä aikaa vastaavan tutkinnan aloitti myös Britannian kilpailuviranomainen CMA. Euroopan Komission tiedote tutkinnasta kertoo tutkinnan taustoista tarkemmin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT