AfterDawn logo

Skullcandyn 129 euron Hesh ANC -vastamelukuulokkeet tarjoavat 22 tunnin akunkeston

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen

Skullcandyn kahdet uudet Hesh-sarjan kuulokkeet, Hesh ANC ja Hesh Evo, saapuvat myyntiin Suomessa. Näistä ensimmäinen vaihtoehto tarjoaa edulliseen hintaan vastamelutoiminnon.

Hesh ANC kuulokkeet tarjoavat aktiivisen melunvaimennuksen neljän mikrofonin avulla. Lisäksi kuulokkeissa on ympäröivien äänien läpivienti, jonka avulla kuulee helposti esimerkiksi keskustelun.

Läpiviennin saa päälle painamalla kahdesti kuulokkeissa olevaa painiketta. Painikkeiden avulla voi myös vastata puheluihin, vaihtaa kappaletta tai säätää äänenvoimakkuutta.

Skullcandyn Hesh ANC kuulokkeet valkoissa värissä

Hesh ANC

Äänestä vastaa 40 mm:n elementit. Kuulokkeiden pehmustetut korvakupit peittävät korvat täysin ja kuulokkeiden luvataan olevan mukavat päällä.


Kuulokkeet painavat 228 gramman verran. Ne myös taittuvat kokoon helpomman kuljettamisen ja säilömisen vuoksi.

Akunkestosta ei ole myöskään säästetty, sillä aktiivisen melunvaimennuksen kanssa kuulokkeille luvataan jopa 22 tunnin käyttöaika. Kun akku loppuu, 10 minuutin lataus USB-C -liitännän kautta antaa 3 tuntia lisää kuunteluaikaa.

Hesh ANC kuulokkeet mustassa värissä

Hesh ANC

Yhteys on toteutettu langattomasti Bluetooth 5.0:n avulla, jonka lisäksi kuulokkeissa on 3.5 mm:n liitäntä. Lisäksi kuulokkeissa on Tile-paikannusteknologia, jonka avulla lähellä oleville kuulokkeille voi antaa äänimerkin löytämisen helpottamiseksi tai sovellus voi kertoa mihin paikkaan kuulokkeet on viimeksi jätetty.

Hinta ei kuitenkaan päätä liiaksi huimaa, sillä suositushinta on 129,99 euroa. Kuulokkeet ovat saatavilla pian ainakin Gigantin kautta.

Lisätietoa saa täältä.

Lisäksi saataville tulee päivitetyt Hesh Evo -langattomat kuulokkeet. Nämä maksavat 99,99 euroa.

Hesh Evot käyttävät myös 40 mm:n elementtejä ja äänen hallinta onnistuu kuulokkeiden painikkeilla. Ne myös taittuvat, joten kuljettaminen on helpompaa. Paikantaminen onnistuu Tile-teknologian avulla.

Hesh Evo kuulokkeet 92 blue värissä

Hesh Evo


Nämä kuulokkeet eivät kuitenkaan sisällä aktiivista melunvaimennusta, mutta tarjoavat jopa 36 tunnin edestä akunkestoa. Lisäksi 10 minuutin lataus antaa 3 tunnin edestä kuunteluaikaa.

Lisätietoa Hesh Evo -kuulokkeista saa täältä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT