AfterDawn logo

Spotifylla ongelmia, toisto ja sisäänkirjauminen katkeillut

Matti Robinson Matti Robinson

Black Friday on ollut synkkä Spotifyssä, sillä päivä alkoi suoratoistopalvelun kaatumisella. Ympäri maailman käyttäjät ovat ihmetelleet musiikkipalvelun katkosta, mutta ongelma on jo selvitteillä.

Downdetector.comin mukaan ongelmat alkoivat noin kolme tuntia sitten eli 11 aikaan aamulla Suomen aikaa. Erityisesti ongelmia on raportoitu läntisessä Euroopassa, mutta myös mm. muualla Euroopassa ja Yhdysvalloissa on ollut katkoksia.

Spotify on jo tiedostanut ongelman ja työstää taustalla selvittääkseen mistä käyttökatkot johtuvat. Vielä tässä vaiheessa ongelmat kuitenkin jatkuvat, ja ne voivat vaikuttaa joko ainoastaan musiikin toistoon tai peräti sisäänkirjautumiseen.

Ladattuun musiikkiin ongelmat eivät vaikuta, joten kyseessä ei ole sovelluksen ongelma vaan jotain palvelinpäässä tai yhteyksissä.

Twitterissä Spotify Status -tili kertoo, että ongelmien pitäisi alkaa pikku hiljaa olla ratkaistu, joten musiikin kuuntelu onnistunee pian, jos toiminta ei vielä ole palannut normaaliksi.


TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT