AfterDawn logo

Verkkokauppa.com paljasti: nämä ovat vuoden 20 palautetuinta tuotetta

Janne Yli-Korhonen Janne Yli-Korhonen
1 kommentti

Black Fridayta vietetään perjantaina 27. marraskuuta. Tätä ennen Verkkokauppa.com on tuttuun tapaan paljastanut vuoden palautetuimmat tuotteet.

Poikkeuksellinen vuosi näkyy Verkkokauppa.comin mukaan netissä tehtyjen ostoksien määrässä, sillä suomalaiset ovat tehneet verkossa aiempaa enemmän ostoksia. Tarpeettomia tavaroita ei ole kuitenkaan ostettu viime vuosia enempää.

"Korona-ajan lisääntynyt kotoilu ei vaikuta saaneen suomalaisia tilailemaan tarpeettomia tavaroita, sillä kuluvan vuoden palautusprosentit ovat pysyneet menneiden vuosien tasolla. Verkkokauppa.comilla palautettujen tuotteiden joutumisesta hukkaan ei tarvitse olla huolissaan, sillä suurin osa palautuksista saadaan myytyä uudelleen Outletin kautta. Vain alle 0,1 % kokonaismyynnistä päätyy palautuksen myötä jätteeksi, joka kierrätetään asianmukaisella tavalla", kertoo Verkkokauppa.comin vastuullisuuspäällikkö Johanna Stenbäck.

Listan kärjestä löytyy tällä kertaa Finnsatin kaukosäädin digiboksiin, jonka palautusprosentti yltää peräti 67 prosenttiin. Viime vuonna palautetuin tuote ylsi 46,3 % lukemaan.


Elektroniikan osalta listalle on päätynyt muutama tuote, joista mielenkiintoisin on 39 palautusprosentin omaava Huawein P40 Pro. Puhelin ei sisällä ollenkaan Googlen tuttuja palveluita, joka on ollut mahdollisesti monelle kuluttajalle yllätys.

Verkkokauppa.comin vuoden 2020 palautetuimmat tuotteet

Tuotteen nimen perässä on palautusprosentti sekä tuotekategoria.

  • Finnsat RC-FSH05PVR kaukosäädin digiboksiin, 67 %, TV ja video
  • MicroSpareparts MSPT2006C DC 12 V -autolaturi, 52 %, Tietokoneet
  • PowerCube Original 5-osainen pistorasia, vihreä, 47 %, Kaapelit
  • Philips Star WarmGlow LED -spottivalaisin, 4,5 W, valkoinen, 44 %, Koti ja valaistus
  • Lenovo TAB M10 FHD Folio Case and Film -suojakuori, musta, 43 %, Tietokoneet
  • Koss UR23iK On-Ear -kuulokkeet, musta, 43 %, Audio ja hifi
  • Marimekko Räsymatto -lautanen, 13 cm, valkoinen/pinkki, 41 %, Keittiö
  • Carson Micro X-Warrior -kauko-ohjattava, 1:32, RTR, 40%, Lelut
  • Huawei P40 Pro 5G -Android-puhelin 8/256 Gt, hopea, 39 %, Puhelimet
  • Mitre Aircell Carbon Slip -säärisuoja, koko XS, 38%, Urheilu
  • Sennheiser Earpads 506463 -korvapehmustepari, 37 %, Audio ja hifi
  • Logitech Slim Combo -näppäimistö/suojakotelo 10,5" iPad Pro:lle, sininen, 37 %, Oheislaitteet
  • One For All WM7471 -Design lattiajalusta 32-65" televisioille, 36 %, TV ja video
  • Esselte No.1 Vivida A4 -muovimappi, 75 mm, punainen, 36 %, Toimistotarvikkeet
  • Nino Percussion NINO960 -sauvakulkunen, 36 %, Musiikki
  • ZyXEL AMG1302-T11C ADSL2+ -modeemi, 36 %, Verkko
  • Ledvance Smart+ Flex RGBW Extension 2P -LED-nauha, jatkokappaleet, 35 %, Koti ja valaistus
  • Grungies Amplifier -suurentaja, 35 %, Lelut
  • HP Reverb Virtual Reality Headset -VR-lasit, 35 %, Pelit ja viihde
  • Ledvance Smart+ Flex RGBW Extension 2P -LED-nauha, jatkokappaleet, 34 %, Koti ja valaistus


Lisäksi Verkkokauppa.com veikkailee tiedotteessaan, että Black Friday näkyy poikkeuksellisen tilanteen takia liikenteen kasvussa verkossa. Liikenteen arvioidaan nousevan jopa nelikymmenkertaiseksi tavalliseen perjantaipäivään verrattuna eli väkeä olisi sivuilla tuplasti enemmän kuin edellisvuoden Black Fridayna.

"Poikkeuksellisena Black Fridayna verkko paisuu, ja siksi Verkkokauppa.com paneekin paljon paukkuja verkkoon. Olemme valmistautuneet verkon kasvuun ajamalla sivuille erilaisia kuormittavuustestejä jo viikkojen ajan. Kaikki tarjoukset on tuotu verkkokauppaan, ja myymälöihin ei siksi tarvitse tänä vuonna tulla yhdenkään alennuksen perässä", Verkkokauppa.comin toimitusjohtaja Panu Porkka kertoo.

1 KOMMENTTI

korppuasema1/1

Verkkokauppa.comin kanssa on takuuasioiden kanssa ollut poikkeuksellisen hankalaa muihin isoihin suomalaisiin putiikkeihin nähden. En voi heitä suositella.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT