AfterDawn logo

Vastaamon tilanne: Firman ilmoitettava asiakkaille, taas uusia tietoja vuodettu verkkoon

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Psykoterapiapalveluita tarjoavan Vastaamon tietomurto ja siitä seurannut - ja edelleen jatkuva - jälkipyykki on edennyt jälleen.

Tapauksessa siis Vastaamon asiakastietoihin murtauduttiin, kuten uutisoimme pari päivää sitten. Murtautujat saivat haltuunsa terapiassa käyneiden asiakkaiden erittäin henkilökohtaisia potilaskertomuksia.

Murtautujat vaativat yhtiöltä noin 400 000 euron lunnaita tiedoista tai uhkasivat jakaa ne nettiin, mikäli vaatimuksiin ei suostuta. Vastaamo on kieltäytynyt maksamasta lunnaita ja rikolliset ovat toteuttaneet uhkauksensa, ripotellen.

Päivä päivältä murtautujat ovat vuotaneet uusia nimiä ja tietoja verkkoon, salatun Tor-verkon kautta. Kuten rikolliset ovat uhanneet, joka yö uudet sata nimeä on vuodettu verkkoon. Tällä hetkellä "saldona" on siis jo 300 asiakkaan tietojen vuotaminen. Joidenkin lähteiden mukaan viime yön vuodossa olisi käynyt ilmeisesti kömmähdys ja sadan sijaan verkkoon on päätynyt parin tuhannen asiakkaan tiedot. Viime yönä vuodetut tiedot katosivat aamulla hetkeksi, mutta ovat ilmeisesti palanneet takaisin verkkoon.


Suomen apulaistietovaltuutettu on nyt määrännyt yhtiön ottamaan henkilökohtaisesti yhteyttä kaikkiin henkilöihin, keitä tietovuoto koskee. Pelkkä ilmoitus yrityksen sivuilla ei riitä, kuten yhtiö on tähän saakka toiminut.

Mukana tiedoissa on myös paitsi arkaluonteista henkilökohtaista tietoa, myös tietoja, joiden avulla voidaan mahdollisesti kaapata ihmisen identiteetti, mm. lainahakemuksien ja osamaksusopimusten tekoon. Yle kertoo omassa jutussaan yhden tietovuodon uhrin kokemuksista ja siitä, miten henkilön mukaan Vastaamo ei ole auttanut asian selvittämisessä lainkaan.

Keskusrikospoliisi tutkii tapausta törkeänä tietomurtona ja pyytää uhreja tekemään rikosilmoituksen asiasta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT