AfterDawn logo

Netflix paljasti alkuvuoden katsotuimmat elokuvansa

AfterDawn AfterDawn

Netflix kertoi hieman sarjojensa ja elokuviensa katsojamääristä tulosjulkistuksensa yhteydessä.

Toistaiseksi vuoden katsotuin elokuva on Netflixin omaa tuotantoa oleva The Old Guard, jota tähdittää Charlize Theron. Elokuvaa on katsottu palvelun kautta 78 miljoonaa kertaa.

Vuoden toiseksi suosituimmaksi elokuvaksi tähän mennessä on kivunnut Jamie Foxxin Project Power 76 miljoonalla katsojallaan. Netflix ennakoi myös, että hiljattain julkistettu, Sherlock Holmesin pikkusiskon elämää seuraava Enola Holmes saavuttaa 76 miljoonaa katsojaa jo ensimmäisen kuukautensa aikana.

Kriitikoiden mielestä Netflixin vuoden paras elokuva on viime viikolla julkaistu The Trial of Chicago 7, joka on kahminut Rotten Tomatoes -arvostelupalvelussa hurjan 93% hyväksyntäprosentin kriitikoilta.


P.S. Netflixin uudet julkaisut löydät näppärästi uutispalvelustamme HIGH.FI'sta.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT