AfterDawn logo

Biisin nimi kateissa? Voit hyräillä sen Googlelle (ohjeet)

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Google on lisännyt varsin näppärän toiminnon hakukoneeseensa hiljattain. Moni meistä tietää sen tunteen, kun päässä alkaa pyörimään jokin biisi, mutta jonka sanojakaan mieleen ei tule, ainoastaan melodia - ja kappaleen nimi ja esittäjä ovat täysi arvoitus.

Google on ratkaissut ongelman tuomalla käyttöön tekoälyn, joka pyrkii tunnistamaan hyräilyn ja tuntemiensa kappaleiden melodian välisen yhteyden. Ja oman testimme mukaan homma toimii varsin mainiosti.

Googlen hakupalkin oikeassa reunassa olevaa mikrofonia napauttamalla voi avata äänihaun. Sen jälkeen kun kappaleen melodiaa alkaa hyräilemään, Google ymmärtää kyseessä olevan kappaleen haku ja tarjoaa sellaiseen siirtymistä:

Nyt, saman hyräilyn jatkaminen näkyy visuaalisesti, kun ääniaaltoja esittävä kuvaaja vilkkuu, samalla Googlen tekoälyn tehdessä työtään.

Lopulta, jos Google tunnisti kappaleen, tulee ehdotuksiin Googlen mielestä parhaiten hyräilyä vastanneet hakutulokset:


Allekirjoittanut ei osumaprosentin perusteella ole maailman paras hyräilemään, mutta kappale jolla tätä kokeilin, oli juurikin Black Sabbathin
Iron Man, eli aivan oikein se silti meni.

Tilanteet, joissa biisin sanoja pyörii päässä ovat paljon helpompia, silloin yleensä riittää muistamiensa sanojen kirjoittaminen Googleen ja perään vielä loppuun termi lyrics ja homma yleensä ratkeaa sillä.

Jos taas kappale soi vaikkapa radiossa, kappaleen tunnistamiseen paras työkalu on silloin Shazam, joka löytyy sekä iPhonelle (jo valmiiksi asennettuna) että Androidille.

Jo aiemmin hyräilyn perusteella musiikkia on voinut hakea, mm. Midomi-palvelun avulla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT