AfterDawn logo

Google aikoo muuttaa YouTuben verkkokaupaksi

Petteri Pyyny Petteri Pyyny
3 kommenttia

Yli puolet kuluttajista tutkii tuotteita ja niiden ominaisuuksia YouTubesta ennen ostopäätöksen tekoa. Nyt Google haluaa oman siivunsa tästä kakusta.

Yhtiö aikoo luoda YouTuben sisälle verkkokaupan, josta videoiden katselijat voisivat ostaa videoissa näkyviä tuotteita suoraan YouTuben sisällä, ilman mainosten klikkaamista ja toiselle sivustolle (eli mainostavaan verkkokauppaan) siirtymistä.

Google on aloittanut jo siirtymän ja kannustaa YouTubeen videoita lisääviä tubettajia merkitsemään videolla näkyvät tuotteet erillisiin videon metatietoihin YouTube Studion kautta.

Googlen tiedottajan mukaan meneillään on "kokeilu", josta saatuja tuloksia yhtiö aikoo analysoida tarkemmin kun riittävästi dataa on saatu. Google tekee asian tiimoilta yhteistyötä mm. kanadalaisen Shopifyn kanssa, jonka kauppajärjestelmiin YouTuben "osta heti"-linkit kiinnittyvät.

Se, miten Google aikoo tehdä rahaa palvelulla, ei ole vielä täysin selvää, mutta oletettavasti yhtiön aikeissa on napata tietty prosenttiosuus YouTuben kautta tehtyjen ostosten arvosta.


Jo viime vuonna YouTube testaili kauppapaikan konseptia YouTuben sisällä tuomalla kouralliselle YouTube-kanavia mahdollisuuden myydä omia fanituotteitaan suoraan YouTubessa videon alla näkyvän linkin kautta.

Aiemmin tänä vuonna Googlen toimitusjohtaja Sundar Pichai sanoi yhtiön tulosjulkistuksen yhteydessä, että "kun ajattelet unboxing videoiden ja tuotearvosteluvideoiden määrää YouTubessa, on ostamisen mahdollisuus luonnollinen lisä kokonaisuuteen".

Aiheesta uutisoi mm. Bloomberg.

3 KOMMENTTIA

kane_k1/3

Epälaatikointivideoista ei yleensä käy ilmi mitään sellaista, mitä ei kaupan/valmistajan tuotekuvauksessa ole kerrottu. Tuote-esittelyvideotkin on monasti sellaisia mistä ei käy ilmi asioita joiden takia etsin kyseisen tuotteen esittelyä tai arvostelua. Toisin sanoen, vähän epäilen että itselleni on mitään hyötyä ostomahdollisuudesta suoraan youtuben videosivulta.

Laatikoita (vahvistamaton)2/3

Itsellä vähän sama. Jos kiinnostunut jostain tuotteesta, niin laivan sen käyttöoppaan ja tutustunut millainen se on käyttää.

user_org (vahvistamaton)3/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kane_k:

Epälaatikointivideoista ei yleensä käy ilmi mitään sellaista, mitä ei kaupan/valmistajan tuotekuvauksessa ole kerrottu. Tuote-esittelyvideotkin on monasti sellaisia mistä ei käy ilmi asioita joiden takia etsin kyseisen tuotteen esittelyä tai arvostelua. Toisin sanoen, vähän epäilen että itselleni on mitään hyötyä ostomahdollisuudesta suoraan youtuben videosivulta.

Päätelleen miten jossain postaillaan linkkejä Yotube videoihin ja miten paljon niitä katsellaan, niin minusta tuo on enemmänkin Googlen aseman väärinkäyttöä. Eli pelkään että voivat napata siivun markkinoista.

Softapohjaisissa laitteissa tuntuu että ne valmistajan ohjeet ja tuotesivut on niin vajaita että tieto on haettava muualta.

Siinä samaa mieltä että Google suosimissa hakutuloksissa tungee noita onnettomia Yotube videoita.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT