AfterDawn logo

Facebook pelkää joutuvansa pilkotuksi ja yhdistää siksi viestitoimintojaan

Petteri Pyyny Petteri Pyyny

Konsepti "määräävä markkina-asema" on monelle tavalliselle kuluttajalle hieman hähmäinen ja argumentteja sen tiimoilta lentelee etenkin verkon uutiskommenteissa tasaiseen tahtiin.

Termi on kuitenkin lain näkökulmasta erittäin tärkeä ja se määrittää tietyn pisteen, jossa yrityksellä X on tavallaan "liian suuri" osuus tietystä markkinasta hallussaan. Tuon pisteen jälkeen yrityksen toimintaa voidaan lain kautta rajoittaa, jotta myös kilpailijoille mahdollistetaan reilu toimiminen.

Teknologiassa malliesimerkkinä tästä voidaan pitää Microsoft Windowsin asemaa 2000-luvun alussa (ja monessa mielessä vieläkin) tietokoneiden käyttöjärjestelmänä. Tuolloin Windowsin todettiin olevan määrävässä markkina-asemassa tietokoneiden käyttöjärjestelmissä - EU lätkäisi yhtiölle valtavat sakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä vuonna 2004. Jokainen ymmärtää, että muitakin käyttöjärjestelmiä oli - ja on - saatavilla tietokoneisiin, mutta se ei olekaan määräävän markkina-aseman määritelmälle oleellista.


Vastaava tilanne on monen mielestä Googlen verkkohaun osalta. Vaihtoehtoja on olemassa, mutta Google on de facto hakukone lähes kaikissa länsimaissa. Myös Googlen Android-käyttöjärjestelmä on Yhdysvaltain ulkopuolella saavuttanut saman pisteen, jossa sen voidaan perustellusti katsoa olevan määräävässä markkina-asemassa.

Kun yhtiö on määräävässä markkina-asemassa, se ei saa käyttää asemaansa hyväksi talloakseen kilpailijoitaan. Microsoft käytti asemaansa väärin paketoimalla selaimensa osaksi Windowsia ja täten murskaten Netscapen ja kampitti kilpailijoitaan myös mediasoittimien osalta. Googlen taas pitää tarjota EU:ssa Android-käyttäjille vaihtoehtoja omalle hakukoneelleen jo puhelimen käyttöönoton yhteydessä. Yhdysvalloissakin Googlen emoyhtiötä Alphabetiä vastaan ollaan nostamassa oikeusjuttua määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä.

Ja se ikuinen vastalause tässä liittyy yleensä Appleen ja sen tapaan paketoida tuotteitaan tiukasti osaksi iPhonen käyttökokemusta. Tämä on sallittua juurikin siksi, että Applen iPhone ei ole määräävässä markkina-asemassa käytännössä missään maailman maassa - tällöin säännöt Applen osalta ovat erit kuin vaikkapa Googlen ja Androidin osalta. Samalla tavalla vaikkapa kotimainen Jolla voisi halutessaan estää muiden kuin itse tekemänsä selaimen asentamisen laitteisiinsa - yhtiöllä on siihen täysi oikeus, koska Jollan markkinaosuus on jotain marginaalisen ja häviävän pienen välimaastossa.

Määräävässä markkina-asemassa omalla tahollaan toimii myös Facebook, joka kontrolloi maailman suurimpia sosiaalisen median verkostoja sekä pikaviestimiä. Yhtiön näpeissä ovat sen lippulaivatuotteen lisäksi myös Messenger, Instagram sekä WhatsApp. Pelkästään Androidin Google Play -kaupan kautta em. ohjelmia on ladattu valtavia määriä: Facebookin sovellus sekä WhatsApp on kumpikin ladattu yli 5 miljardia kertaa, Instagram ja Messenger yli miljardi kertaa.


Facebookin omistamien viestikanavien kautta lähetetään yli 100 miljardia viestiä joka ikinen päivä.

Jokainen tietää, että maailmassa on satoja, ellei tuhansia muitakin pikaviestimiä kuin Facebookin omistamat: mieleen tulevat ainakin Telegram, perinteiset tekstiviestit sekä Signal. Mutta niiden olemassaolo ei muuta tosiasiaa siitä, että Facebook on pikaviestien ylivoimainen kuningas ja asiat mitä se tekee palveluilleen, vaikuttavat kaikkiin muihinkin alan toimijoihin.

Viime viikolla Facebook yhdisti Messengerin ja Instagramin välisen yksityisviestien lähettämisen siten, että sovellusten välillä voi lähettää viestejä, vaikka Instagram-käyttäjällä ei olisikaan Facebook-tiliä - tai toisinpäin. Oletettavaa on, että myös WhatsApp liittyy tähän kuvioon ajan saatossa, jolloin viestitietokantoja olisi käytössä vain yksi, johon pääsee käsiksi kolmen eri sovelluksen kautta (Instagramin yksityisviestit, WhatsApp sekä Messenger).

Kuulostaa kätevältä?

Tavallaan se sitä onkin, mutta taustalla lienee vain ja ainoastaan Facebookia itseään hyödyttävä ajatus. Yhdysvalloissa viranomaiset ovat aloittaneet tutkimukset siitä, käyttääkö Facebook määräävää markkina-asemaansa väärin murskatakseen kilpailijoitaan. Tutkimuksen ja sitä seuraavan, todennäköisen, oikeudenkäynnin lopputuloksena Facebook saatetaan määrätä pilkottavaksi.

Jos yhtiö ehtii tiukasti yhdistää tärkeimmät omistamansa tuotteet (Facebook, Messenger, Instagram ja WhatsApp), se voi argumentoida, että yhtiön pilkkominen on mahdotonta, koska tuotteet ovat kiinteästi kytköksissä toisiinsa.


Lisäksi kaikkien kolmen viestintäalustan kytkeminen toisiinsa ja niiden välisen viestinnän täysi salaaminen antaisi Facebookille myös mahdollisuuden pestä kätensä täysin siitä, millaista viestintää yhtiön omistamissa kanavissa käydään. Kun kaikki viestintä on kahden käyttäjän välillä salattua, ilman Facebookin mahdollisuutta "nähdä" viestintää, eivät viranomaiset voi pitää Facebookia vastuussa siitä, mihin yrityksen viestintäkanavia käytetään.

KOMMENTOI

Haluatko kommentoida tätä artikkelia?
Kirjaudu sisään tai Luo uusi käyttäjätunnus.