AfterDawn logo

Pelilegenda Carmack haluaa palata Microsoft-kaupan myötä id Softwaren pelien pariin

Matti Robinson Matti Robinson

Microsoft kertoi eilen ostavansa massiivisessa yrityskaupassa ZeniMaxin. Monille ZeniMax ei välttämättä ole tuttu nimenä, vaikka pelaaminen olisikin lähellä sydäntä, mutta sen omistamissa yhtiöissä pelikehitysosaamista riittää.

Kyseisen yhtiö näet omistaa Bethesdan, jonka valikoimiin kuuluu mm. Fallout-pelisarja, sekä iD Software, jonka tunnetuimpia sarjoja on Doom.

Jälkimmäisen yhtiön nokkamiehenä tunnettiin vuosien ajan legendaarinen ohjelmoijaguru John Carmack. Siirryttyään Oculusin palvelukseen 2013, Carmackin ja ZeniMaxin välit synkkenivät.

ZeniMax syytti häntä teknologian varastamisesta ja oikeusjutut lensivät toiseenkin suuntaan.


Lopulta tilanne saatiin päätökseen osapuolten sopiessa, mutta luonnollisesti välit ovat silti olleet tulehtuneet. Nyt kuitenkin Carmack näkee yrityskaupan myötä jälleen potentiaalia yhteistyöhön.

Carmack twiittasi asian tiimoilta, että Microsoft on hyvä emoyhtiö, eikä sillä ole kaunaa Carmackia kohtaa, joten ehkäpä hän voisi palata työskentelemään vanhojen peliensä parissa.

Näihin kuuluu tietysti mm. edellä mainittu Doom, joka on noussut jälleen valtavaan suosioon uusimman Doom Eternal -pelin myötä. Carmackin id Softwaren kehittämä ensimmäinen Doom on yksi historian tärkeimmistä peleistä kohti realistisia 3D-pelejä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT