AfterDawn logo

Google Meet -videopalaverit voi nyt heijastaa televisioon Chromecastin avulla

AfterDawn AfterDawn

Monilla työpaikoilla etätyöt jatkuvat, kuten tähänkin asti, kiitos koronavuoden 2020. Samaan aikaan monen kotoa löytyy yksi nykyajan näppärimmistä piernistä laitteista, muutaman kympin maksava Googlen Chromecast, jolla vanhaankin televisioon saa tuotua ison nipun älyä mukaan.

Nyt Google on päättänyt yhdistää nämä kaksi asiaa toisiinsa ja on tuonut omaan videoneuvotteluohjelmistoonsa, Google Meetiin mukaan tuen Chromecastille.

Eli käytännössä Google Meet videopuhelun saa "heitettyä" suoraan kännykältä tai tietokoneelta olohuoneen televisioon. Lähettävää laitetta (puhelin tai läppäri) itseään käytetään tämän jälkeen ainoastaan kamerana ja mikrofonina, mutta itse näet vastapuolen isolta näytöltä. Ominaisuus on varsin näppärä varsinkin, kun videopuhelussa on useita osallistujia ja vastapuolen kasvot olisivat muutoin peukalonpään kokoisia pieniä kaistaleita pienellä näytöllä.


Ominaisuus on jo nyt käytettävissä, jos Chromecastin ohjelmisto on ajan tasalla ja käytössä on Google Meetin uusin versio.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT