AfterDawn logo

Foxconn sai syöksykierteen katkaistua – Tuotannon palautuminen näkyy jo liikevaihdossa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Elektroniikkavalmistaja Foxconnin liikevaihdon kehitys on tarkkailun alla, sillä maailman suurimpana elektroniikan kokoonpanijana sen liiketoiminnan kehitys kertoo jotakin mihin suuntaan teollisuus Kiinassa etenee.

Maaliskuun osalta Foxconn näyttää saaneen helmikuun jyrkän pudotuksen hallintaan, sillä yhtiön liikevaihto putosi viime vuoden vastaavaan ajankohtaan nähden vain 7,7 prosenttia. Liikevaihto oli maaliskuussa 347,7 miljardia Taiwanin dollaria (10,65 miljardia euroa), kun vuosi sitten liikevaihto oli 376,6 miljardia Taiwanin dollaria (11,54 miljardia euro).

Tammi-maaliskuun osalta liikevaihto laski kokonaisuudessaan noin 12 prosenttia, kun pelkästään helmikuun pudotus oli 23,7 prosenttia. Maaliskuussa lasku selvästi loiveni, mutta pidemmällä aikavälillä suuri merkitys tulee olemaan Kiinan ulkopuolisen alueen kysynnällä. Tuotanto Kiinassa on normalisoitunut helmikuun tuotantokatkosta, mutta koronaviruksen jyllätessä Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa, ei kiinalaiselle tuotannolle ole välttämättä hetkeen yhtä suurta kysyntää kuin aiemmin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT