AfterDawn logo

Tässä kaikki Netflixiin ensi kuussa palaavat Originals-sarjat

Matti Robinson Matti Robinson
1 kommentti

Paluun tekevät maaliskuussa peräti 18 aiemmin esitettyä Netflix Originals -sarjaa, joiden joukkoon mahtuu monenlaista katsottavaa. Tarjonta kasvaa ensi kuussa lähes yhtä paljon kuin se tekee uusian elokuvien ja uusien sarjojen osalta.

Ehdottomasti kuukauden odotetuin palaaja on mm. Emmy-palkittu Ozark, jossa Byrnen perheen pää (Jason Bateman) ryhtyy alamaailman bisneksiin. Jason Batemanin ja Laura Linneyn tähdittämä huippusarja saa loppukuusta kolmannen kauden.

Reality-sarja Car Masters: Rust to Riches jatkaa toisella kaudella vanhojen romujen kiillottamista komeiksi autoiksi, ja dokumenttisarjat Dirty Money ja Ugly Delicious saavat myös toiset kautensa.

Kansainvälinen tuotanto kasvaa neljän palaajan myötä. Kolmannen kauden saavat saksalaissarja Babylon Berlin, turkkilaisen The Protector ja espanjalaissarja Elite. Toinen kausi saapuu puolestaan korelaiselle Kingdomille.


Perheen pienimmille uutta sisältöä tarjoavat söpöt autot sarjassa Go! Go! Cory Carson, Archibald-kana srajassa Archibald's Next Big Thing ja dinosaurustyttö Dino Girl Gauko toisilla kausilla sekä opettavainen YooHoo to the Rescue ja pomovauvan The Boss Baby: Back in Business kolmansilla kausilla.

Teineille tulee tarjolle sisäoppilaitoksen kiemuroista kertovan Greenhouse Academyn neljäs kausi, Los Angelesin rauhattoman lähiön teineistä kertovan On My Blockin kolmas kausi.

Niin ikään hieman aikuisempaan makuun animaatiota tulee Paradise PD:n toisen kauden sekä anime-sarjojen Castlevanian kolmannen ja 7SEEDSin toisen kauden myötä.

Tässä vielä kaikki helmikuussa palaavat Originals-sarja julkaisujärjestyksessä ja linkkeineen:

What's Coming to Netflix on March 1st
Babylon Berlin: Kausi 3
Go! Go! Cory Carson: Kausi 2

What's Coming to Netflix on March 5th
Castlevania: Kausi 3

What's Coming to Netflix on March 6th
Paradise PD: Kausi 2
The Protector: Kausi 3
Ugly Delicious: Kausi 2

What's Coming to Netflix on March 11th
Dirty Money: Kausi 2
On My Block: Kausi 3

What's Coming to Netflix on March 13th
Elite: Kausi 3
Kingdom: Kausi 2

What's Coming to Netflix on March 16th
The Boss Baby: Back in Business; Kausi 3


What's Coming to Netflix on March 20th
Archibald's Next Big Thing: Kausi 2
Dino Girl Gauko: Kausi 2
Greenhouse Academy: Kausi 4

What's Coming to Netflix on March 25th
YooHoo to the Rescue: Kausi 3

What's Coming to Netflix on March 26th
7Seeds: Kausi 2

What's Coming to Netflix on March 27th
Car Masters: Rust to Riches: Kausi 2
Ozark: Kausi 3

1 KOMMENTTI

Saksoboy1/1

Otsikko "Tässä kaikki Netflixiin ensi kuussa palaavat Originals-sarjat" on virheellinen käännös koska esimerkiksi Ozarkin kohdalla emme voi puhua "palaamisesta" koska sarja on ollut kyllä tarjolla jo pidemmän aikaa ja kyseisestä sarjasta vain julkaistaan seuraava tuotantokausi. Nyt valot päälle siellä toimituksessa eikä pelkällä google translatella käännellä näitä juttuja vaan tehään se taustatyö edes jollain tasolla ennenkuin näitä mainoksia julkaisette.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT