AfterDawn logo

Netflixin kaikki maaliskuun Originals-sarjat: Oscar-voittajan uutuussarja ja suositun realityn uusi versio

Matti Robinson Matti Robinson

Maaliskuussa saapuu melkoisen mukava määrä katsottavaa Netflixiin. Aivan maaliskuun uutuuselokuvien määrään uusien sarjojen osalta ei päästä, mutta liki 20 uutta nimikettä on silti melkoisesti katsottavaa.

Kuukauden odotetuin uusi sarja lienee Oscar-voittaja Octavia Spencerin tähdittämä Self Made: Inspired by the Life of Madam C.J. Walker afrikkalais-amerikkalaisesta yrittäjästä, jonka hiusbisnes teki hänestä ensimmäisen omin käsin ansaitun naismiljönäärin. Dramedia-puolella uutta on koomikko Mae Martinin tähdittämä sarja Feel Good, jossa pureudutaan parisuhteiden ja addiktion ongelmiin, fantasiaa saapuu kirjaan perustuvassa sarjassa The Letter for the King ja rikosdraamaa sarjassa Signs, jossa nuoren naisen kuolema muistuttaa kovasti aiempaa kylmää tapausta.

Reality-sarjat saavat uutta 100 Humansin myötä. Sarjassa erilaisista taustoista tulevat ihmiset laitetaan leikkisiin kokeisiin, jotka ovat elämän eri osa-alueilta.


Kansainvälinen tarjonta kasvaa suositun The Circle -tositelevisiosarjan brasiliaisversiolla The Circle Brazil, korealaisdraamalla Hospital Playlist, islantilaisella rikosdraamalla The Valhalla Murders, hollantilaiskaupungin synkkään alamaailmaan vajoavasta poliitikosta kertovalla Women Of The Nightilla, norjalaisella kauhuantologiasarjalla Bloodride, italialaissyyttäjästä kertovalla Il precessso:lla sekä pakkoavioa pakoilevasta juutalaisnaisesta kertovalla saksalaissarjalla Unorthodox.

Muksuille saapuu mm. uusi Bheem -seikkailu Mighty Little Bheem: Festival of Colors, Late-lampaan seikkailut Shaun the Sheep: Adventures from Mossy Bottom, lohikäärmeratsastajien Dragons: Rescue Riders: Hunt for the Golden Dragon, opettavainen Buddi sekä värikäs True: Wuzzle Wegg Day.

Anime-sarjoihin uutta tulee puolestaan petojen maailmasta kertovan Beastarsin sekä 4K HDR -laadulla tarjolla saapuvan käsin piirretyn Sol Levanten muodossa.

Tässä kaikki maaliskuun uudet Netflix Originals -sarjat aikajärjestyksessä ja linkkeineen:

Maaliskuun 5.
Mighty Little Bheem: Festival of Colors

Maaliskuun 11.
The Circle

Maaliskuun 12.
Hospital Playlist

Maaliskuun 13.
100 Humans
Beastars
The Valhalla Murders
Women of the Night
Bloodride

Maaliskuun 17.
Shaun the Sheep: Adventures from Mossy Bottom


Maaliskuun 19.
Feel Good

Maaliskuun 20.
Buddi
Self Made: Inspired by The Life of Madam C.J. Walker
The Letter for the King

Maaliskuun 23.
Sol Levante

Maaliskuun 25.
Signs

Maaliskuun 26.
Unorthodox

Maaliskuun 27.
Dragons: Rescue Riders: Hunt for the Golden Dragon
Il processo
True: Wuzzle Wegg Day

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT