AfterDawn logo

Stranger Things palaa ruutuihin: Tässä 4. kauden ensimmäinen traileri

AfterDawn AfterDawn

Netflixin viime vuosien suosituimpiin kuuluva sarja on palaamassa jälleen ruutuihin. Dufferin veljesten 80-luvun kauhuelokuvista inspiraation ammentava tv-sarja on nyt saanut ensimmäisen neljännen kauden trailerin.

Lyhkäinen 50-sekunnin teaser-tyylinen video on nimetty James Bond -elokuvan mukaisesti "From Russia with love..." ja koostuu kokonaisuudessaan yhdestä kohtauksesta lumisessa maisemassa. Venäjällä olevasta kaivostyömaalta tai ratatyömaalta vaikuttavasta paikasta paljastuu yksi päähenkilöistä.

Työmaalla pakotettua työtä tekeviä miehiä vartioi joukko aseistettuja sotilaita ja yksi rataa moukaroivista työläisistä onkin edellisen kauden lopussa kuolleeksi oletettu suosikkihahmo Jim Hopper.

Hopper katosi edellisen kauden lopussa venäläisten kokeellisen portaalin räjähtäessä, joten nähtäväksi jää kuinka tämä johtaa miehen venäläiselle pakkotyömaalle.

Olettaa saattaa, ettei kohtaus ole elokuvan ainoa, joka nähdään Venäjältä, joten Indianan pikkukaupunki Hawkins laajenee tältä osin suureen maailmaan.


Valitettavasti tämän enempää tulevan kauden sisällöstä ei paljasteta, eikä edes julkaisuaikataulu ole vielä tiedossa. Jos arvata pitäisi, niin julkaisu tapahtuu jossain vaiheessa kesää, kuten edellinen kausi.

AfterDawnin Nopeat

"AfterDawnin Nopeat" ovat nopeita löytöjä Internetin syövereistä, jotka ovat meidän mielestämme jollain tavalla kiinnostavia, hauskoja tai ajankohtaisia. Ne eivät kuitenkaan ole (välttämättä) merkittäviä aiheeltaan tai eivät sovi tyypilliseen uutistuotantoomme aiheensa puolesta, joten emme kirjoittaneet aiheesta pidempää uutista, vaan julkaisemme löydöksemme nopeana video-, kuva- tai linkkivirtana. Tämä osio on kokeellinen ja toivommekin näistä "nopeista" nostoista palautetta teiltä, käyttäjämme.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT