AfterDawn logo

Audi aloittaa uuden autoteknologian testaamisen – Tieto liikkuu tien ja autojen välillä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Autonomisen ohjauksen lisäksi tulevaisuuden autojen toivotaan olevan nykyistä vuorovaikutteisempia ympäristönsä kanssa. Esimerkiksi liikennevirtojen ohjaus sekä liikenneturvallisuus paranisivat olennaisesti, mikäli autot keskustelisivat toistensa kanssa, mutta myös liikenneinfrastruktuurin kanssa.

Ratkaisuksi vuorovaikutteisuuden lisäämiseen on ehdotettu C-V2X-teknologiaa (cellular vehicle to everythings, joka on nimensä mukaisesti matkapuhelinverkkoteknologiaan nojaava ratkaisu. Qualcomm ja Audi aikovat aloittaa teknologian testaamisen käytännössä Virginiassa. Testauksen alkuvaiheessa halutaan kokeilla miten hyvin esimerkiksi tietyömaavaroitukset siirtyvät Audi Q8:an.

Lisäksi C-2VX:ää kokeillaan liikennevalo-ohjatuissa risteyksissä. Teknologian avulla liikennevalopylväs lähettää autolle tiedon kuinka monta sekuntia vielä kestää ennen kuin valo muuttuu vihreäksi. Kuski voi näin mitoittaa tuloaan risteykseen niin, että liikenne soljuisi mahdollisimman sujuvasti.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT