AfterDawn logo

Uusi Xbox-konsoli ei tule saamaan yksinoikeuspelejä

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Uuden sukupolven konsolit on perinteisesti lanseerattu yksinoikeuspelien voimin, sillä pelit ovat olleet hyvä syy ostaa kotiin uusin mahdollinen konsoli. Tänä vuonna Microsoft aikoo kuitenkin rikkoa vanhaa kaavaa. Uutta Xboxia silmällä pitäen ei nimittäin julkaista yksinoikeuspelejä.

Microsoft aikoo sen sijaan panostaa lisää Xbox Play Anywhere -strategiaan, jossa ajatuksena on varmistaa pelin yhteensopivuus niin Xbox-konsoleiden kuin Windows 10 -tietokoneiden välillä. Microsoftin ekosysteemiin panostamisesta halutaan siis kokonaisuutena tehdä järkevää, se voi kantaa pitkällä aikavälillä hyviin tuloksiin. Microsoftin päässä saatetaan myös ajatella, että raudan ja pelien välinen side on muutoinkin katkeamassa jossakin vaiheessa xCloudin ja Googlen Stadian kaltaisten suoratoistopalveluiden takia.

Pelijulkistuksia Xbox Series X:n julkaisun yhteyteen on kuitenkin tiedossa. Xbox Game Studiosin johtaja Matt Bootyn mukaan uuden konsolin julkaisuun haetaan potkua yhden tai kahden pelisarjan voimin. Ohjelmistojätillä on kovat odotukset varattuna Halo Infinite -peliin – kyse on ensimmäisestä kerrasta kun Halo-pelisarjan peli julkaistaan samaan aikaan uuden konsolin kanssa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT