AfterDawn logo

Trump luuli avanneensa tehtaan – On ollut toiminnassa jo vuodesta 2013 lähtien

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Yhdysvaltain presidentti Donald Trump julisti Twitterissä avanneensa Teksasissa Applen uuden tuotantolinjan, mikä edustaa hänen pyrkimyksiään palauttaa tuotantotyötä Aasiasta takaisin Yhdysvaltoihin. Tehdas on ollut kuitenkin käynnissä vuodesta 2013 lähtien eli sen avajaiset olivat hyvissä ajoin ennen Trumpin valtakauden alkua.

Apple valmistaa Teksasin tehtaallaan mallistonsa kalleimpia tietokoneita eli Mac Pro -ammattitietokoneita. Näidenkin tietokoneiden tuotannon jatkuminen Yhdysvalloissa oli uhattuna kesällä, sillä Trumpin käynnistämä kauppasota Kiinan kanssa uhkasi keskeisten komponenttien tuontia. Apple oli jo siirtämässä tuotantoa Aasiaan, mutta yhtiö sai poikkeusluvan komponenttien tuonnille.

Syy Trumpin sekaannukseen oli ehkä se, että vaikka hän oli katselmoimassa tehdasta, ilmoitti Apple ennen hänen vierailuaan aloittaneensa rakennustyöt nykyisen kampusalueen laajentamiseksi. Investointi on kooltaan miljardi dollaria ja se työllistää aikanaan 5000 työntekijää. Laajennustyöt ovat kuitenkin vasta maatöiden vaiheessa, joten vielä ei ole oikea hetki viettää sen avajaisia.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT