AfterDawn logo

Arvostelu: Turtle Beach Elite Atlas Aero - Langattomat pelikuulokkeet muhkein pehmustein

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Langattomien kuulokkeiden testit jatkuvat. Tällä kertaa kokeilussa on ollut parin viikon ajan Turtle Beachin Elite Atlas Aero.

Elite Atlas Aerot ovat suhteellisen suora jatkumo langallisille Elite Atlas -kuulokkeille, jotka niin ikään olemme testanneet ja hyviksi todenneet. Siispä oli mielenkiintoista nähdä, mihin Turtle Beach on pystynyt, kun johto on napsaistu pois.

Elite Atlas Aeroissa on metallinen sanka, ja kupeissa on vähän kaiutinritilän tyyppistä metallista pintaa, mutta muutoin kuulokkeet ovat muoviset. Sangan pituuden säätö on tuotu hauskasti kuppien päälle (hankala selittää, ks. kuvat).


Pehmusteet ovat Elite Atlas -kuulokkeiden tapaan hyvin muhkeat. Ihoa vasten oleva pinta on kangasta hengittävyyden parantamiseksi, reunat nahkamaista materiaalia. Muhkeiden tyynyjen myötä kuulokkeet ovat mukavat päässä. Pehmusteissa on myös, Turtle Beachin tuttuun ja totuttuun tapaan, huomioitu silmälaseja käyttävät pienin lovin.


Kaikki ulkoiset kontrollit ovat vasemmalla puolella, ja niitä onkin jonkin verran. Kuulokkeista löytyy tietysti virtapainike, mutta lisäksi myös painike, jonka toiminnallisuutta voi PC-sovelluksella vaihtaa. Oletuksena se on Superhuman Hearing -moodille, jolla voi korostaa tiettyjä taajuuksia kuullakseen esimerkiksi peleissä askeleet paremmin. Äänenvoimakkuuden säätöön on oma rulla ja lisäksi on toinen rulla, jonka toimintoa voi niin ikään muuttaa esimerkiksi mikrofonin äänensäätöön tai sen monitoroinnin voimakkuuteen. Myös Superhuman Hearingin tasoa tai vaikkapa peliäänten ja chatin suhdetta voi muuttaa.

Kuulokkeen ulkopinnalla on myös mute-nappi, jolla mikrofonin saa sammutettua, mutta se on vähän epäkätevässä paikassa ja on vaikea tietää, onko se päällä vai pois. Se tuntui myös vaihtavan mikrofonin monitoroinnin välillä päälle. En tiedä, oliko se tarkoitus, mutta luulen, että ei. Mikrofonin laatu on muutoin hyvä. Ääni on selkeä eikä peltipurkkiefektiä ole.



Näiden kaikkien painikkeiden lisäksi vasemmalle on ahdettu vielä kolme liitintä. Yksi latausta ja softapäivitystä varten, yksi johdollista käyttöä varten ja yksi irrotettavalle mikrofonille. Yhden puolen sijoittelusta huolimatta kaikki on oikeastaan ihan mukavasti käytettävissä, paitsi tuo mikrofonin vaiennus, josta jo mainitsinkin. Senkin periaatteessa löytää hyvin, mutta sen toivoisi olevan jonkinlainen kytkin, josta saa indikaation sen asennosta.

Kuulokkeet voi taittaa suhteellisen pieneen nippuun kuljetusta tai säilytystä varten, ja mikrofoni on, kuten sanottua, irrotettava.



Kokonaisuutena Elite Atlas Aerot ovat ihan kivannäköiset, mutta pientä prototyyppimäisyyttä ne huokuvat. Toisaalta voi hyvin olla, että mitä yksityiskohtiin tulee, niin kyse on pitkälti henkilökohtaisista preferensseistä. Esimerkiksi sankojen sivuilla taitoksessa olevat neljä ruuvia saavat aikaan vaikutelman, että joku osa olisi tehtaalla mennyt väärin päin.


Sovellus on monipuolinen ja suhteellisen helppokäyttöinen, joskaan ei mikään modernein ja kaunein näkemäni. Toiminnallisuutta on aika paljon, ja ihan mukavaa, että niistä haluamansa kaksi voi määrittää konfiguroitavaan painikkeeseen ja rullaan. Mitä enemmän säätöjen kanssa leikki, sitä enemmän tuntui, että joku aina välillä bugasi, eikä toiminut oikein, mutta keskimäärin kaikki oli kyllä reilassa. Kyllä näiden softien silti vaan haluaisi toimivan.


Noin 150 euroa maksavat Turtle Beach Elite Atlas Aerot ovat niin ulkoisesti kuin äänenlaadultaankin oikein mukiinmenevät, joskin mitään muotikilpailua kuulokkeet tuskin voittaisivat. Erityisesti äänenlaatua voidaan pitää hyvänä, kun ohjelmisto tarjoaa niin kattavia säätöjä, että kuuntelukokemuksen varmasti saa mieleisekseen. Musiikin kuuntelu ja elokuvien katselu on kuulokkeilla yhtä mukavaa kuin pelaaminenkin.


Testin loppupuolella langattomassa kuuntelussa ilmeni pieniä häiriöitä ja rätinöitä, mutta saattaa olla, että syypää oli joku muu kuin kuulokkeet, sillä testin ensimmäisinä päivinä kuulokkeet toistivat ääntä moitteetta.


Akkukestoksi luvattiin jopa 30 tuntia, mutta se tuntui vähän liioittelulta. Testin aikana ei tehty varsinaisia akkurasituskokeita, mutta jouduin parin viikon testailun aikana lataamaan kuulokkeet kahdesti, mikä oli enemmän kuin aiemmin testissä olleita langattomia kuulokkeita. Ei mitään hälyttävää kuitenkaan tälläkään sektorilla.

Turtle Beach Elite Atlas Aerot ovat suhteellisen helppo suositus, jos etsii monipuolisia ja mukavia langattomia kuulokkeita, eikä halua maksaa itseään kipeäksi.


Kehuttavaa
+ Mukiinmenevä ääni
+ Paljon säätöjä
+ Konfiguroitavat näppäin ja rulla
+ Muhkeat pehmusteet

Parannettavaa
- Keskinkertainen akkukesto
- Softabugit
- Ulkonäkö
- Ei USB Type C:tä

Tähdet

AfterDawn 4/5 tähteä

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT