AfterDawn logo

Suomeen tuli uusi suoratoistopalvelu – Edullisempi kuin Netflix

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Apple on julkaissut odotetusti haastajan Netflixille. Suomessakin 1. marraskuuta lanseerattu Apple TV+ -suoratoistopalvelu ei pärjää vielä sisällön kattavuudella alalla toimintansa jo vakiinnuttaneet palvelut, mutta Apple on osoittanut panostavansa isolla kädellä omiin tuotantoihin.

Katsojia palvelun pariin Apple houkuttelee edullisella hinnalla sekä hyödyntämällä laitemyyntiä. Apple on luvannut nimittäin Apple TV+:n uusien laitteiden hankkijoille täysin ilmaiseksi vuoden ajaksi. Muille palvelu maksaa 5,99 euroa kuukaudessa, kun esimerkiksi Netflixin edullisin perustilaus kustantaa 7,99 euroa kuukaudessa. Edullisuus ei kuitenkaan riitä, mikäli palvelussa ei ole tarpeeksi kiinnostavaa katseltavaa.

Apple TV+ poikkea Netflixin toimintalogiikasta logiikasta siinä, että sarjojen jaksoja ei julkaista kerralla vaan viikottain. Palvelun nykyiseen sisältöön voi tutustua täällä.

Suomessa suoratoistomarkkinat ovat keskittyneet Netflixin ja Yle Areenan ympärille. Muita kaupallisia kilpailijoita ovat C More, Viaplay, HBO ja Ruutu+. Ensi vuonna Suomeen tulee myös Disney+.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT