AfterDawn logo

TSMC aloitti jo työt – Kolmen nanometrin tuotanto alkaa vuonna 2023

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Puolijohdejätti TSMC on aloittanut työt uuden kolmen nanometrin tuotantoon tarkoitetun tehtaan rakentamiseksi. Jättimäistä laitosta varten TSMC hankki itselleen 30 hehtaarin kokoisen maa-alueen.

Uuteen prosessiin siirtyminen tarkoittaa aina valtavia investointeja ja suuruusluokka kasvaa vuosi vuodelta. Nyt rakennettava kolmen nanometrin tuotantolaitos tulee maksamaan suunnitelmien mukaan peräti 19,5 miljardia dollaria. Summa alkaa lähennellä pienen valtion vuosibudjettia. TSMC:n tavoitteena on, että massatuotanto kolmen nanometrin prosessilla voisi alkaa vuonna 2023.

Tällä hetkellä TSMC kiirehtii tuotannon aloittamisella viiden nanometrin prosessilla. Täysi hönkä pitäisi olla päällä jo ensi vuoden alkupuoliskolla, joten prosessi olisi valmis Applen seuraavan sukupolven iPhoneja varten. Viiden ja kolmen nanometrin prosessien käynnistämisten välille siis muodostuu kolme vuoden aikarako, jolloin TSMC luultavasti tyytyy vain päivittämään nykyisiä prosessejaan.


Samsung on luvannut käynnistää tuotannon 3 nanometrin tekniikalla jo vuonna 2021. Yhtiön prosessissa tuotettavat transistorit eivät ole kuitenkaan yhtä tiiviisti pakattuja kuin TSMC:n saman nimisessä prosessissa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT