AfterDawn logo

Windows 10:een päivitetään nyt ennätystahtia – Tässä on syy

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
6 kommenttia

Microsoft on taas askeleen lähempänä tavoitettaan saada levitettyä Windows 10 -käyttöjärjestelmä miljardiin laitteeseen. Alun perin Microsoft lupasi saavuttavansa tavoitteen kolmessa vuodessa (eli vuonna 2018), mutta Windows-puhelimien myynnin surkea tila johti lopulta siihen, että tavoitetta ei pystytty täyttämään.

Tällä hetkellä Windows 10 -käyttöjärjestelmä löytyy 900 miljoonasta tietokoneesta, tabletista, pelikonsolista (Xbox) tai muusta elektronisesta vempeleestä (esim HoloLens). Kasvu on ollut tänä vuonna väkivahvaa, sillä 800 miljoonan laitteen rajapyykki ylitettiin maaliskuussa ja 700 miljoonan laitteen raja ylittyi vuosi sitten syyskuussa. Microsoftin mukaan uusia Windows 10 -laitteita ei ole myyty koskaan näin nopealla tahdilla ohjelmiston julkaisun jälkeen.

Suosiota selittää osittain se, että Microsoftin edellisen huippusuositun käyttöjärjestelmän – Windows 7:n – ohjelmistotuki päättyy tammikuussa 2020. Nyt on siis viimeiset hetket päivittää vanhaksi käyvä järjestelmä. Koneitaan päivittää tällä hetkellä nopeaa tahtia etenkin yritykset.

6 KOMMENTTIA

WinLix1/6

Varsinkin kun Windows 10 on edelleen saatavilla ilmaiseksi Windows 7 ja 8 käyttäjille. Se aktivoituu jopa ilman päivitysasennusta näiden alkuperäisten Windowsien koodeilla.

terve12/6

Win7 oli MS:n viimeinen käyttöjärjestelmä. Win10 on lähinnä vakoilu- ja mainosjärjestelmä.
Ennen Win10:n asentamista kannattaa putsata NLitellä ISO-image kaikesta MS-roskasta ja vielä asentamisen jälkeen O&O shutup10:lla blokata tiedon keruu.

WinLix3/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti terve1:

Liian monimutkaista. Puhdistus kannattaa tehdä tuon O&O valmistajan Windowsin esiasennettujen ohjelmien poistoohjelmalla. Toimii ilman asennusta. https://www.oo-software.com/en/ooappbuster

LTSC (vahvistamaton)4/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti terve1:

Win7 oli MS:n viimeinen käyttöjärjestelmä. Win10 on lähinnä vakoilu- ja mainosjärjestelmä.
Ennen Win10:n asentamista kannattaa putsata NLitellä ISO-image kaikesta MS-roskasta ja vielä asentamisen jälkeen O&O shutup10:lla blokata tiedon keruu.

Tai sitten hommata LTSC -lisenssi.

Dafly5/6

Ei noilla vakoilun esto-ohjelmilla pysty kaikkea torjumaan. Parempi vaihtoehto onkin asentaa tietoturvallinen ja vakaa Debian distribuutio. Valitettavasti paljon joutuu säätämään tekstitiedostoja editoimalla, eli käyttö poikkeaa paljon Windowsista. Pelit toimii aika hyvin Steam Play ja Proton yhdistelmällä.

kolmis6/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Dafly:

Ei noilla vakoilun esto-ohjelmilla pysty kaikkea torjumaan. Parempi vaihtoehto onkin asentaa tietoturvallinen ja vakaa Debian distribuutio. Valitettavasti paljon joutuu säätämään tekstitiedostoja editoimalla, eli käyttö poikkeaa paljon Windowsista. Pelit toimii aika hyvin Steam Play ja Proton yhdistelmällä.

Kubuntulla oon menny kun en oo jaksanu säätää ylimäärästä, proprietary sontakin toimii pääpiirteittäin suoraan. Fedorakin on aika OK jos serveripuolelta on centosista / Red Hatista kokemusta.

Luulen kyllä että Microsoft laskee nyt kaikki virtuaalikoneetkin epätoivoissaan siirtymiksi. Mielikuvilla kun pelataan aika paljon. Toisaalta yrityksiä uhkaillaan tuolla että käyttis mätänee alle, sinänsä vähän typerää siirtyä ongelmasta seuraavaan, mutta eipä tuo tulevaisuus tunnu nykyään kovin montaa yritystä kiinnostavan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT