AfterDawn logo

Google käy taistoon deepfake-videoita vastaan – Teki 3000 videon aineiston

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Koneoppimismenetelmien hyödyntäminen videoiden manipulointiin aiheuttaa kasvavaa huolta niin teknologiayritysten kuin tavallisen kansankin piirissä. Videoissa esiintyjän kasvot on korvattu jonkun muun henkilön kasvoilla, jolloin kuuluisan henkilön sanomisia on varsin helppo manipuloida. Videot ovat parhaimmillaan niin hyviä, ettei feikkiä pysty erottamaan.

Näiden niin sanottujen deepfake-videoiden taltuttamiseksi Google on julkaissut yhteensä 3000 videosta koostuvan aineiston, jota tutkijat voivat hyödyntää deepfake-videoiden tunnistusjärjestelmien kehittämisessä. Tavoitteena on siis koota aineisto, jota hyödyntämällä tulevaisuudessa tiedettäisiin varmemmin voidaanko videoon luottaa vai ei.

AIneisto koostuu Googlen kuvaamista videoista, joissa näyttelijöitä on pyydetty esiintymään halutulla tavalla. Tämän jälkeen Google on luonut avoimesti saatavilla olevilla menetelmillä edellä mainitut 3000 videota.


Jos deepfake-teknologia kiinnostaa, suosittelemme tutustumaan artikkeliimme aiheesta:

Opas: Deepfake -teknologia selitettynä

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT