AfterDawn logo

OnePlus TV paljastetaan aivan pian

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

OnePlus paljasti jo viime vuoden puolella, että yhtiö kehittää mobiililaitteiden lisäksi omaa älytelevisiota. Hankkeesta ei kuulunut pitkään yhtään mitään, mutta tänä kesänä huhut taas voimistuivat ja nyt ollaan siinä pisteessä, että varsinainen julkaisu on käsillä.

OnePlussan toimitusjohtaja Pete Laun kirjoittaman foorumiviestin perusteella televisio esitellään jo syyskuussa. Vaikka Suomi onkin OnePlussan vahvimpia markkina-alueita, ei OnePlus TV tule tänne ehkä hetkeen. Kansainvälisestikin myynti alkanee hitaasti, sillä televisio esitellään ainoastaan Intian markkinoille.

Lau kuitenkin vakuuttaa, että yhtiö tekee hartiavoimin töitä yhteistyökumppaneiden kanssa, jotta OnePlus TV saataisiin myyntiin Pohjois-Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa. Bluetooth SIG:n tuotetietojen mukaan OnePlus TV:n ruudun koko vaihtelee 43 ja 75 tuuman välillä.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT