AfterDawn logo

YouTube kyllästyi rippaaviin sivustoihin – Laittoi sivustoille estot

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
2 kommenttia

Suoratoistopalveluiden ansiosta musiikin laiton lataaminen BitTorrent-verkosta on kokenut kovan kolauksen. Samaan aikaan tekijänoikeuksia puolustavien etujärjestöjen fokus on siirtynyt piraattijahdista muualle, kuten YouTube-videoita rippaaviin sivustoihin.

Ilmeisesti YouTube on estänyt muutamia suuria YouTube-rippereitä, minkä takia niitä ei voi enää käyttää videoiden tai niiden ääniraitojen lataamiseen omalle kotikoneelle. Sivustojen ylläpitäjät havaitsivat YouTuben muuttaneen kohtelua tämän viikon alussa. Estolistalle ovat joutuneet esimerkiksi Dlnowsoft.com, Mp3-youtube.download ja onlinevideoconverter.com.

YouTube ei ole kertonut estoista sivustoille etukäteen, joten palveluiden toiminnan estyminen tuli niille yllätyksenä. Verkosta löytyy kuitenkin läjäpäin muita vastaavia palveluita ja niitä ilmestynee verkkoon samaa tahtia kun YouTube yrittää niitä estää, joten ripperit tuskin verkosta häviää vain estämällä.


2 KOMMENTTIA

RingLeaderTM1/2

Mä olen jo aikoja sitten kyllästynyt koko googlen lafkaan, siksi meillä on kotona jo monta vuotta ollut palvelin kirjahyllyssä, josta kuunnellaan kaikki parhaat kappaleet ilman tekijänoikeus loukkauksia, sekä propagandaa.


TuneIn on internet radiona AV-vahvistimessa, joten kaikki sisältö


on loukkaamatonta ja siksi oikeaa!

avthein2/2

Kannattaisi YouTuben itse tarjota sisältöään pelkkänä audiona niin ei olisi tätäkään ongelmaa ainakaan näin pahana.

Moni käyttäjä haluaa lähinnä kuunnella sisältöjä ja on todella antiekologista tuhlata tietoliikennekapasiteettia, konetehoa ja sähköä turhaan videon siirtämiseen ja käsittelyyn jos pelkkä audio riittäisi.

TV:ssäkin olisi saanut olla jo vuosikymmeniä sitten vastaava ominaisuus eli mahdollisuus sammuttaa itse ruutu mutta jättää audio kuuluville. Analogiaikana tätä onnistui ns. multiband-radiolla jolla sai kuunneltua TV-lähetysten audioraitaa, tosin monona.

Onneksi digiboksin perään voi kytkeä erikseen audiolaitteet jolloin TV-lähetyksiä voi kuunnella ilman kuvaakin.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT