AfterDawn logo

Itsestään ajavat Teslat mahdollistava ilmainen päivityspaketti tulee vuoden lopulla

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Tesla on kehittänyt kulisseissa omaa järjestelmäpiiriä, jonka avulla yhtiö on saanu kaivattua lisäpotkua autonomisen ajamisen mahdollistamiseksi. Huhtikuun lopulla esitelty piiri on Teslan itse suunnittelema ja sen luvataan olevan joissain tehtävissä jopa 21 kertaa nopeampi kuin vanhoissa Tesloissa käytetty Nvidian piiri.

Elon Muskin mukaan Teslan uusi piiri on niin tehokas, että sen avulla voidaan toteuttaa täysin itsenäisesti ajavat autot. Ohjelmistot eivät ole kuitenkaan vielä sillä tasolla, että tällaiset autot saataisiin markkinoille, mutta tarvittava laskentateho pitäisi olla nyt olemassa. Tesla on asentanut piiriä uusiin autoihin ja tämän vuoden lopulla yhtiö aikoo päivittää myös vanhat Teslat uuteen piiriin.

Mikäli omaan Teslaan on hankkinut 6000 dollaria maksavan Full Self-Driving -lisävarustelun, saa uuden piirin asennuksineen ilmaiseksi. Muussa tapauksessa uudesta FSD-piiristä joutuu maksamaan. Muskin mukaan päivitykset tulevat saataville näillä näkymin tämän vuoden lopulla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT