AfterDawn logo

Raja-aidat kaatuvat – iCloud-sovellus ilmestyi Windowsin sovelluskauppaan

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Applen sisällä virinnyt uusi fokus palveluliiketoimintaan on muuttanut yhtiön suhtautumista kilpaileviin ekosysteemeihin. Laitemyyntiin keskittyneessä strategiassa ohjelmat ja palvelut haluttiin pitää tiukasti oman ekosysteemin yksinoikeutena, mutta siirtyminen palvelupainotteiseen strategiaan pakottaa maksimoimaan palveluiden käyttäjämäärät.

Näin ollen Apple on luopunut sulkeutuneesta ohjelmistostrategiasta ja tuonut omia palveluita kilpailijoiden ekosysteemien saataville. Vuoden alussa iTunesin kerrottiin tulevan muun muassa Samsungin ja LG:n älytelevisioiden saataville. Nyt Apple on julkaissut iCloud-pilvipalvelun käyttöön tarkoitetun sovelluksen Windows 10:lle Microsoft Storessa.

iCloudia on voinut käyttää Windowsilla tähänkin päivään mennessä, mutta sen käyttöön ei ole ollut tarjolla Microsoft Storessa jaettavaa sovellusta. Muutos on merkki Microsoftin ja Applen läheisestä yhteistyöstä.

Uuden iCloud for Windows -sovelluksen avulla iCloud-pilvitilan omistaja voi näppärästi synkronoida tiedostot pilveen resurssienhallinnan kautta. Sovelluksessa käytetään Microsoftin OneDrivestakin löytyvää Files On-Demand -tekniikkaa, jonka avulla pilveen tallennettuihin tietoihin pääsee käsiksi vaikkei niitä olisikaan täysin synkronoitu koneen kanssa.


Voit ladata ohjelman Microsoft Storesta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT