AfterDawn logo

Puola vie kiistellyn tekijänoikeusdirektiivin tuomioistuimeen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

EU:n valmistelemassa kiistellyssä tekijänoikeusdirektiivin etenemisessä on sattunut uusi käänne, kun Puola on päättänyt valittaa direktiivistä Euroopan unionin tuomioistuimeen.

Euroopan unionin neuvosto hyväksyi direktiivin virallisesti jo huhtikuussa, minkä myötä EU:n jäsenmailla on kaksi vuotta aikaa muokata kansallista lainsäädäntöä yhteensopivaksi direktiivin kanssa. Puola niskottelee kuitenkin vastaan, koska maa näkee tekijänoikeusdirektiivissä ennakkosensuuriin viittaavia aineksia. Näkemys perustuu artiklaan, jossa verkkosivustojen ylläpitäjiä velvoitetaan vastaamaan käyttäjien lataamasta sisällöstä.

Toinen direktiivissä hiertänyt seikka on niin sanottu linkkivero, joka antaa oikeudenomistajille mahdollisuuden periä maksua verkkosivustoilta, mikäli nämä ottavat lainauksia heidän sisällöstä.

Puolan mukaan tekijänoikeusdirektiivi on verrattavissa ennakkosensuuriin, joka on kielletty Puolan perustuslaissa, mutta myös EU:n kansainvälisissä sopimuksissa. Tämän takia Puola vie direktiivin Euroopan unionin tuomioistuimeen.

1 KOMMENTTI

BittiMestari1/1

Hyvä Puola!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT